Pohjoismaiden suurimman startup-keskittymän eli helsinkiläisen Maria01:n yritykset kolminkertaistivat sijoittajilta saamansa rahoituksen. Myös Suomen startup-yhteisö ennakoi koko sen yrityskentän rahoituksen olevan kasvussa.
Entisen Marian sairaalan alueelta Helsingistä kuuluu hyviä talousuutisia.
Startup-kampus Maria 01:n yritykset yli kolminkertaistivat saamansa rahoituksen reiluun 300 miljoonaan euroon viime vuonna. Maria 01 on kampus erityisesti alkuvaiheessa oleville yrityksille.

Myös ulkomailta tulevan sijoitusrahan kasvu kertoo yritysten laadusta ja hyvistä kasvumahdollisuuksista.
– Täällä olevat yritykset keräsivät ennätyslukeman viime vuonna rahoitusta ja siitä ollaan erittäin tyytyväisiä, iloitsee Maria 01:n toimitusjohtaja Sarita Runeberg.
Runeberg arvioi, että startupit ovat menestyneet heikon suhdanteen takia sen takia, että ne pystyvät nopeasti reagoimaan maailman muutoksiin.
– Ja tämä (rahoituksen kasvu) liittyy ehkä siihen, että pystytään vastaamaan kehitykseen tekoälystä ja pystytään muuttamaan nopeasti suunnitelmia.
– Kansainväliset sijoittajat katsovat Pohjoismaita enemmän tekoälyn myötä ja se näkyy täällä Suomessa myöskin, Runeberg toteaa.


