Raha tuo mahdollisuuksia, muistuttaa sijoittaja Merja Mähkä.
Sijoittaja ja rahavaikuttaja Merja Mähkä antoi kasvot naisten sijoittamiselle kymmenisen vuotta sitten paljastamalla oman silloisen osakesalkkunsa arvon.
Mähkä oli onnistunut kasvattamaan osakesalkkunsa arvon viidessä vuodessa 60 000 eurosta neljännesmiljoonaan ja "tuli kaapista" osakesalkkunsa arvon kanssa naisille suunnatussa sijoitustapahtumassa.
– Ajattelin, että tämä olisi ollut se, mitä olisin itse kaivannut. Että on mahdollista, että ilman kauppatieteen maisterin tutkintoa voi alkaa sijoittamaan ja onnistuu. Ja se onnistuu tällaiselta tavalliselta Merja Mähkältä, ja se todennäköisesti onnistuu kaikilta muiltakin, Mähkä muisteli Huomenta Suomessa taannoin naistenpäivänä.
Lue myös: Menevätkö velat avioerossa puoliksi? "Tosi yleinen harhaluulo"
Kateutta Mähkä ei ole kokenut. Sen sijaan palaute niin kadulla kuin somessa on ollut positiivista.
– Että "hei, aloin seuraamaan sinua viisi vuotta sitten, ja nyt minulla on 100 000 euroa kasassa, en olisi ikinä uskonut, että tämä on mahdollista". Se on tosi hienoa ja tosi palkitsevaa, Mähkä iloitsee.
"Raha tuo mahdollisuuksia valita"
Miksi naisten sijoittaminen on niin tärkeää?

