Raha-asiantuntijat muistuttavat, miksi raha-asioista pitäisi puhua avoimesti niin avio- kuin avoliitossakin.
Sijoittaja ja rahavaikuttaja Merja Mähkä sekä Danske Bankin yksityistalouden ekonomisti Kaisa Kivipelto keskustelivat taannoin Huomenta Suomessa rahapuheen tärkeydestä parisuhteessa.
Erityisesti naiset kärsivät taloudellisesti, kun perheeseen tulee lapsia. Kivipellon mukaan miesten ja isien tuloihin lapsen saaminen ei vaikuta lainkaan, kun naisilla brutto-ansiot ovat vielä kymmenen vuoden päästä lapsen saamisesta keskimäärin 25 prosenttia alemmalla tasolla.
Erityisesti eron tullessa epäreilusti sovitut tai sopimatta jääneet raha-asiat konkretisoituvat.
– Avioliitto on olennaisesti taloudellinen sopimus, ja se on perinteisesti tehty suojaamaan naista, joka on tehnyt vähemmän ansiotyötä ja saanut eron tapahtuessa sitten korvauksen. Nyt tehdään entistä enemmän avioehtoja, joissa saatetaan sopiakin niin, että rajataan sitä naisen pääsyä niihin tuloihin, jotka mies on ehtinyt tekemään, Mähkä huomauttaa.
Lue myös: Näin suomalaiset muuttaisivat lapsilisää – "Poika, 17, käy jatkuvasti jääkaapilla"
"Kaikki meni hyvin, kunnes tuli ero"
Myös avoliitot yleistyvät jatkuvasti, ja avoliitossakin pitäisi hoksata, miten rahankäyttö jakautuu reilusti.
– Kirjoitimme ystäväni Julia Thurenin kanssa kirjan rahasta parisuhteessa viime vuonna, Rikas, rakas, köyhä, varas, ja siinä tuli tällaisia esimerkkejä esiin, että oli avoliitossa oleva pariskunta, joista toinen käytti rahaansa autolainan lyhentämiseen, ja auto oli hänen nimissään. Toinen maksoi sitten ruokia ja tällaista. Kaikki meni ihan hyvin, kunnes tuli ero. Ne ruoat oli syöty, mutta se käytetty auto jäi sille miehelle.
