Formulahistorian unohtumattomat käänteet heräävät henkiin Historian takasiivellä -dokumenttisarjassa. C Moren uusi sarja ottaa käsittelyyn yhteensä kymmenen suomalaisittain legendaarista F1-kilpailua. Jo ennen tätä C Morella pyörähtää käyntiin massiivinen suomalaisten voittamien F1-osakilpailujen kokonaisuus.
Kymmenosaisen Historian takasiivellä -sarjan jokaisessa jaksossa muistellaan yhtä mieleen painunutta osakilpailua Niki Juuselan johdolla. Mukana ovat niin Mika Häkkisen ensimmäisen maailmanmestaruuden varmistanut Suzukan GP vuodelta 1998 kuin Kimi Räikkösen ikimuistoinen “Leave me alone” -voitto Abu Dhabissa vuonna 2012. Sarjassa muistellaan toki myös Jyrki Järvilehdon, Mika Salon, Keke Rosbergin, Valtteri Bottaksen ja Heikki Kovalaisen urien kohokohtia.
Juusela saa vieraakseen C Moren F1-tiimistä tuttuja kasvoja, kun studioon sarjan aikana astelevat Mika Salo, Ossi Oikarinen, Toni Vilander ja Mervi Kallio. Lisäksi mukana on muita tuttuja kasvoja menneiltä F1-vuosilta. Dokumenttisarjassa pohjustetaan suomalaisia huippukuljettajia ja heidän uriensa vaiheita sekä nautitaan tietysti kyseisen osakilpailun herkullisimmista hetkistä.
Kaksi uutta jaksoa Historian takasiivellä -dokumenttisarjaa julkaistaan aina sunnuntai-illoissa. Ensimmäiset jaksot nähdään C More Maxilla sunnuntaina 26.4. Jaksot ovat katsottavissa myös cmore.fi-suoratoistopalvelussa.
Ennennäkemätön kokonaisuus suomalaisten F1-voittoja
Suomalaisilla on F1-radoilta yhteensä upeat 54 voittoa. Valtaisasta menestyksestä otetaan nyt kaikki irti: C More esittää jopa 40 suomalaiskuskien voittamaa GP-kilpailua aina Valtteri Bottaksen viime kauden USA:n osakilpailuvoitosta Keke Rosbergin ensimmäiseen F1-voittoon vuonna 1982. Mukana ovat myös Mika Häkkisen mestaruuden ratkaisseet osakilpailut, Kimi Räikkösen useat voitot sekä Heikki Kovalaisen uran ainoa osakilpailuvoitto.
Osakilpailut esitetään alkuperäisellä selostuksella ja käänteisessä järjestyksessä tuoreimmasta vanhimpaan. Poikkeuksena neljä osakilpailua, jotka on teknisistä syistä kommentoitu uudestaan nykytietoon peilaten. Kommentoimassa ja selostamassa ovat Niki Juusela ja C Moren F1 -tiimi.
