Lain vaatima hoitotakuu kiristyy syyskuun alussa aikaisemmasta kolmesta kuukaudesta kahteen viikkoon. Sosiaali- ja terveysministeri uskoo julkisen terveydenhuollon työolojen parantamisen ratkaisevan sen rekrytointihaasteet.
Hyvinvointialueet eri puolilla Suomea joutuvat kohtaamaan uudet vaatimukset hyvin erilaisista lähtötilanteista.
MTV Uutiset kävi läpi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen viimeisimmät tilastot siitä, kuinka nopeasti lääkärin vastaanotolle pääsee hoidontarpeen arvioinnista eri puolilla Suomea.
Syyskuun alussa kiristyvä hoitotakuu vaatii, että kiireettömään hoitoon on päästävä jatkossa kahden viikon kuluessa. Loppuvuodesta se kiristyy vielä seitsemään vuorokauteen.
Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen tilastojen mukaan heikoin lähtötilanne on Helsingin kaupungin järjestämissä sosiaali- ja terveyspalveluissa.
Pääkaupungissa vain 48 prosenttia lääkärikäynneistä täyttää vuoden 2023 tammikuun ja heinäkuun välisenä aikana kahden viikon tavoiteajan.
Parhaiten uusi tavoite täyttyy Keski-Uudenmaan ja Kainuun hyvinvointialueilla, joissa jo nyt yhdeksän lääkärikäyntiä kymmenestä toteutuu uuden hoitotakuun mukaisesti.
THL:n luvut eivät ole tällä hetkellä suoraan vertailukelpoisia uuden hoitotakuun toteutumiseen, sillä kiristyvä hoitotakuu ei koske esimerkiksi hoito- tai kuntoutussuunnitelman mukaisia hoitotapahtumia tai terveystarkastuksia.
Nämä lukemat on siivottava tilastoista, ja se tehdäänkin lokakuussa julkaistavassa uudessa tilastossa.
Nykytilasto antaa kuitenkin karkean kuvan hyvinvointialueiden tämänhetkisestä tilanteesta uuden hoitotakuun lunastamisessa.

