Pääministeri Orpo on raottanut valmisteilla olevaa kirjausta ydinaseisiin liittyen.
Pääministeri, kokoomuksen Petteri Orpo kertoo Helsingin Sanomille (HS), että hallitus valmistelee yhdessä presidentin kanssa kirjallista julistusta siitä, ettei Suomeen tuotaisi ydinaseita rauhan aikana.
Kirjaus on määrä tehdä ulko- ja turvallisuuspoliittiseen selontekoon. Hallitus on tuomassa selonteon päivityksen eduskunnan käsiteltäväksi pääsiäisen jälkeen.
– Tämän kirjaaminen eduskunnan kannaksi ulko- ja turvallisuuspoliittiseen selontekoon on vahva poliittinen sitoumus, Orpo sanoo Helsingin Sanomien mukaan.
Orpon mukaan yhteisen julistuksen voi tulkita vastaantuloksi oppositiolle, joka on arvostellut hallituksen aikeita purkaa ydinaserajoituksia.
Lue myös: Näin Suomen kantaa ydinaseisiin halutaan muuttaa
Orpon mukaan hallitus ei kuitenkaan aio perääntyä esityksestään. Rajoitteiden purkamisella on hallituksen mukaan tarkoitus mahdollistaa ydinaseiden kauttakulku Suomessa sotatilanteessa.
– Me haluamme olla täysimääräisesti mukana Naton ydinasepelotteessa, Orpo sanoo.
Oppositiosta on muun muassa arvosteltu sitä, että ehdotettuja ydinaseuudistuksia oli valmisteltu ilman parlamentaarista prosessia.
Orpo puolustaa yhä ratkaisua esitetystä kritiikistä huolimatta. Pääministerin mukaan valtionjohto päätti toimintatavasta yhdessä. Hän perustelee HS:lle asiaa sanoen, että ydinaseet ovat "hyvin sensitiivinen asia".
