Pääministeri Petteri Orpon mukaan hallituksessa olisi sovittu, että jatkossa hallituspuolueen kansanedustajien mahdollisista rasistisista puheista tulee seuraamuksia.
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kiisti maanantain neuvottelujen jälkeen, että hallitus olisi sopinut uudesta rangaistusmenettelystä hallituspuolueiden kansanedustajille. Asiasta kertoo Helsingin Sanomat.
Pääministeri Petteri Orpon (kok.) mukaan hallituksessa olisi sovittu, että jatkossa hallituspuolueiden kansanedustajien mahdollisista rasistisista puheista tulee seuraamuksia. Orpo kertoi asiasta tiedotustilaisuudessa hallituksen budjettiriihen ensimmäisen päivän päätteeksi maanantai-iltana.
Hän toisti viestinsä tiistaiaamuna ennen budjettineuvottelujen jatkumista. Orpo sanoi Ylen lähetyksessä, että minkäänlaisia poikkeamia hallituksen yhdenvertaisuuslinjauksista ei hyväksytä. Hänen mukaansa poikkeamista pitää sanktioida.
HS kertoo lähteisiinsä viitaten, että hallituksessa olisi sovittu niin, että muut hallituspuolueet voisivat painostaa perussuomalaisten eduskuntaryhmää rankaisemaan edustajaansa, jos tämä on sanonut jotain rasistiseksi tulkittavaa.
Lehti viittaa käymiinsä taustakeskusteluihin, joissa muut hallituspuolueet ovat sanoneet, että kyseessä on uusi ja merkittävä menettely. HS:n mukaan perussuomalaiset ei voisi hallituksessa enää itsenäisesti päättää, rankaiseeko se edustajiaan vai ei.
Purra kiistää lehdelle, että tällaisesta olisi sovittu. Hän sanoo, että toiset ryhmät eivät voi "tietenkään" määrittää, mitä yksi ryhmä tekee ja päättää.
Purran mukaan hallituspuolueiden puheenjohtajat eivät maanantain keskusteluissa päättäneet käytäntöjen muuttamisesta.
– Mahdollisia ministereihin liittyviä ongelmia käsitellään hallituksessa ja kansanedustajiin liittyviä ongelmia eduskuntaryhmien puheenjohtajien välillä, aivan kuten tähänkin saakka. Tämä koskee niin yhdenvertaisuustiedonantoa kuin kaikkia muitakin hallituksen sopimia asioita, Purra viestitti HS:lle keskustelujen jälkeen.
