Mehiläisen teettämässä työelämätutkimuksessa kävi ilmi, että siinä missä työntekijät kokevat, että esihenkilöt osaavat nykyään huomioida paremmin ruuhkavuosien vaikutukset työelämässä ja mukauttaa työtä yksilön tarpeet huomioiden, kokevat esihenkilöt itse, että vaativa työ heikentää pärjäämistä arjessa.
Peräti viidesosa ruuhkavuosia elävistä esihenkilöistä kokee itsensä uupuneeksi. Viidesosa esihenkilöistä kärsii myös masennusoireista tai muista mielenterveydenongelmista.
Asia käy ilmi Mehiläisen työelämätutkimuksesta, johon vastasi kaikkiaan 845 työntekijää ja 209 esihenkilöä. Tulokset ovat valtakunnallisesti edustavat suomalaisten 18–65-vuotiaiden työssäkäyvien keskuudessa.
Lue myös: Selkäkivun ja niskajumin taustalta voi paljastua yllättävä syy
Ruuhkavuosia elävät esihenkilöt kokevat, etteivät työpaikat ole tarpeeksi perhemyönteisiä. Yli puolet esihenkilöasemassa olevista nostavatkin keskeiseksi ruuhkavuosien aiheuttajiksi vaativan työn, joka vie vuorokaudesta paljon tunteja.
– Kohtaamiset vastaanotolla kertovat karua todellisuutta siitä, missä suomalaisessa työelämässä mennään esihenkilöiden työn kuormittavuudessa, kertoo Mehiläisen Työelämäpalvelujen johtava työterveyspsykologi Suvi Suortamo.
Lue myös: "Saikuttavatko" mielenterveyshäiriöistä kärsivät turhaan? Psykologi muistuttaa tärkeästä asiasta
Työn vaatimukset tulisi mitoittaa uudelleen
Suortamon vastaanotolla on tullut usein ilmi, että esihenkilöt jatkavat työpäiväänsä vielä illalla kotonaan, kun ovat ensin hoitaneet lapset harrastuksiin, laittaneet ruoan ja sitten lapset nukkumaan.

