Olo on huijattu, kertoo Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä HUSissa työskentelevä sairaanhoitaja MTV Uutisille.
MTV Uutiset haastatteli sairaanhoitaja Nizo Daraa, joka työskentelee Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin HUSin sydän- ja keuhkokeskuksessa. Hän on yksi hoitajista, jotka olivat saamassa nyt mitä todennäköisimmin peruttavia tehtävälisiä.
Lisien perumisesta uutisoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.
Daran mukaan joulukuun alussa ylempi johto ilmoitti, että jo kertaalleen luvattuja lisiä ei maksetakaan. Lisiä oli tarkoitus maksaa hoitajille, jotka työskentelevät sellaisilla osastoilla, joissa kärsitään pahimmasta hoitajapulasta.
Kyse olisi Daran kohdalla ollut noin 260:stä eurosta per kuukausi. Lisää olisi alkuperäisen suunnitelman mukaan maksettu lokakuusta helmikuuhun.
– Ei mikään maailman huikein summa, mutta se oli meillä kiva lisä, Dara sanoo.
"Jos oikeasti näillä mennään..."
Sydän ja keuhkokeskuksesta on lähtenyt Daran mukaan työntekijöitä ”todella paljon”.
– Kesästä lähtien on ollut todella kova alimiehitys. On tehty ylitöitä ja aivan älyttömällä työmäärällä painettu töitä. Olemme joustaneet tosi paljon organisaation ja potilaiden takia, Dara sanoo.
Lisien peruminen on kova paikka.
– (Se tuntuu) todella, todella pahalta. Meidän koko osasto oli järkyttynyt jo ensimmäisestä viestistä, jonka saimme. Oltiin tosi pettyneitä, todella huijattu olo suoraan sanoen, Dara toteaa.
– Tuntui siltä, että joku antaisi litsarin (löisi avokämmenellä), Dara jatkaa.
Seuraamuksiakin lisien perumisella voi Daran mukaan olla. Hän kertoo kuulleensa monilta hoitajilta, että he ovat valmiita lähtemään.

