Porvoon ampumisesta epäiltyjen miesten takaa-ajo päättyi sunnuntai-iltana puoli yhdeksän jälkeen Ikaalisiin Pirkanmaalle. Kiinniottoa edelsi kiivas takaa-ajo, joka kesti noin puoli tuntia. Takaa-ajon aikana pakenevasta autosta ammuttiin poliiseja kohti.
Pian sunnuntai-iltaisen takaa-ajon jälkeen sosiaaliseen mediaan ilmestyi kuvia ja videoita kahdesta miehestä, jotka olivat polvillaan tien pientareella kädet ylhäällä.
Huomio kiinnittyi erityisesti miesten vaatetukseen, sillä ne näyttivät olevan täysin samanlaiset. Tummahiuksilla miehillä oli yllään mustat t-paidat sekä mustat housut, mahdollisesti heillä oli myös luotiliivit.

Pako-Volvo Ruotsin kilvissä
Miesten vieressä oli heidän käyttämänsä pakoauto, Ruotsin rekisterikilvissä ollut vaalea farmari-Volvo.
Auto oli vaurioitunut pahoin takaa-ajossa tai kiinniottotilanteessa. Myös poliisi kärsi kalustovaurioista, kun autoja kohti ammuttiin ja epäillyt ajoivat niitä päin.
Iltalehden tietojen pakoautosta olisi heitetty vaatteita tielle.
Keskusrikospoliisin tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kimmo Huhta-aho kertoo MTV Uutisille, että ampumisesta epäillyt miehet ovat nuoria tai keski-ikäisiä.
Huhta-aho ei kommentoi miesten kansallisuutta, mutta sanoi, että tulevissa kuulusteluissa pärjää "yleisillä kielillä". Poliisi ei ole vielä kuulustellut epäiltyjä.

