Vihreiden kansanedustajan Emma Kari äänesti Vaasan ympärivuorokautisen päivystyksen puolesta, mutta hänet merkittiin poissa olevaksi. Tapauksesta uutisoi Iltalehti.
Eduskunnan täysistunnossa kohahti kuuluvasti tänään, kun Vaasan keskussairaalan laajaa päivystystä koskevan kansalaisaloitteen äänestystulos oli selvä: aloite hylättiin täpärästi äänin 92–91.
Äänestyksen ratkaisijaksi nousi Iltalehden mukaan vihreiden kansanedustaja Emma Kari, joka sanoo äänestäneensä päivystyksen puolesta, mutta hänet kuitenkin merkittiin äänestyspöytäkirjaan poissa olevaksi.
– Olin salissa, mutta ääneni ei rekisteröitynyt, enkä huomannut, että niin kävi. Äänestyskoneessa on ollut ihan viime päivinäkin ongelmia, ja minun olisi pitänyt olla itse tarkempana, jotta olisin huomannut asian riittävän ajoissa, Kari toteaa Iltalehden haastattelussa.
– Eli mokasin.
Jos Karin ääni olisi rekisteröitynyt, tasatuloksen jälkeen olisi käyty uusi suljettu lippuäänestys.
– Tämä on tosi harmillista, ja harmillista on tietysti myös se, että niin moni oppositiokansanedustaja oli poissa salista kokonaan, Kari sanoo Iltalehdelle.
"Vielä ei ola maalissa"
RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson harmittelee STT:lle äänestystulosta.
– Ensimmäinen reaktio oli, että voi kun päästiin lähelle, mutta ei kuitenkaan tällä kertaa maaliin. Niukin mahdollinen äänestystulos, Henriksson sanoo.
– Tässä oli paljon dramatiikkaa, mutta kyllähän tämä tarkoittaa, että ollaan lähempänä sitä, että Vaasan keskussairaala saa sen laajan päivystyksen, vaikka ei ihan vielä olla maalissa, hän sanoi lisäten, ettei ole antamassa periksi.
Myös sosiaali- ja terveysvaliokunta hylkäsi kansalaisaloitteen torstaina toistamiseen. Aloite kuitenkin päätyi perjantain istuntoon äänestettäväksi, kun valiokunnan RKP:läinen jäsen teki asiasta vastalauseen.
