Imatran ampuja, kolmesta murhasta syytetty Jori Lasonen ei puhunut poliisille lainkaan ensimmäisissä kuulusteluissa. Hän alkoi puhua vasta 14. joulukuuta, kun hänet siirrettiin Mikkelin vankilaan.
Tuolloin hän tunnusti surmanneensa Imatran kävelykadulla kolme ensimmäisenä tapaamaansa ihmistä.
Kuulustelut on kirjattu tänään julkiseksi tulleeseen esitutkintapöytäkirjaan.
"Sattuman varassa tulivat"
Hänen päätökseensä ryhtyä surmatekoon vaikutti muun muassa se, että hän epäili tietokoneelleen murtaudutun. Murron yhteydessä hänen tietokoneelleen olisi laitettu keksitty huumevelka, jonka johdosta hän uskoi palkkamurhaajan olevan perässään.
Hän kertoi tapahtumista oma-alotteisesti. Sitaatit on poimittu sellaisinaan esitutkintapöytäkirjasta.
– Joo, eli todellakin ennen tätä tapahtumaa ni uskon, että, että miun tietokoneelle on ehkä mahdollisesti murtauduttu, ehkä, ja tuota epäilen että on nyt joku tämmönen, tämmönen, tuota niin ku huumevelka asia keksitty tai laitettu miun kontolle ja sit mie epäilen myöskin et miun peräs on ollut joku palkkamurhaajamurhaaja tai sitte huumevelkoja tai joku täälänen henkilö ni, mie epäilen tälläst asiaa.
Hän uskoi aiemmin nähneensä edessään olevassa autossa ystävänsä ruumiin, minkä johdosta hän uskoi että hänetkin aiotaan tappaa.
Tapahtumailtana Lasonen oli miettinyt näitä kokemiaan uhkia ja päätynyt siihen, että häntä ollaan etsimässä.
– Ihan sattuman varassa tulivat tai oli siin lähellä, niin aattelin sit et ampua mäiskäytän sinne, kun sattuivat sattumalta siihen viereen, hän kertoi uhrien valikoitumisesta häntä kuulustelleille poliiseille.
– En tiedä mikä nyt oikein tai miten mie voin tähän asiaa sanoo, koska mie en todellakaan tiedä asiasta, että onko ne oikeesti ollu vai onko tää nyt miun harhakuvitelma. Tästä mie en oo nyt ihan sataprosenttisen mitenkään varma, koska. En esimerkiksi tunne kyseisiä, että jos joku henkilö olisi ollut perässä niin en tuntisi häntä kuitenkaan.



