Maassa on kirjattu yli 25 000 virukseen liittyvää kuolemantapausta.
Intiassa on rikkoutunut miljoonan todetun koronavirustartunnan raja, ja maassa on kirjattu yli 25 000 virukseen liittyvää kuolemantapausta.
Tähän mennessä yli miljoona tartuntaa on todettu vain Yhdysvalloissa (3,7 miljoonaa) ja Brasiliassa (2 miljoonaa).
Intiassa on kuollut viime päivinä yli 600 koronavirukseen sairastunutta ihmistä päivässä, ja ihmisten liikkumista on taas rajoitettu.
Aiemmin Intian pahimpia tartuntapesäkkeitä ovat olleet Mumbain ja Delhin suurkaupungit, mutta viime aikoina maaseudulta ja pienistä kaupungeista – joissa 70 prosenttia intialaisista asuu – on kantautunut huolestuttavia uutisia tartuntojen lisääntymisestä.
Esimerkiksi meren rannalla sijaitseva turisteille tuttu Goa määräsi torstai-iltana useita rajoituksia voimaan kolmeksi päiväksi sekä yöllisen ulkonaliikkumiskiellon elokuun 10. päivään asti.
Wc-käyntejä vältellään
Intiassa terveydenhuoltoon käytetään asukasta kohden erittäin vähän rahaa, ja siksi Intian sairaalat ovat hätää kärsimässä muun muassa suojavarusteiden ja henkilökunnan vähäisyyden vuoksi.
Intialaisen lääkäriyhdistyksen mukaan noin sata lääkäriä on tähän mennessä kuollut viruksen vuoksi.
– Pelko tartunnan saamisesta on todellinen, sillä olen korkeariskisellä alueella lähes kellon ympäri. Se (virus) ei mene pois ennen kuin saamme rokotteen. Minun on jatkettava kamppailua ja yritettävä pelastaa jokainen elämä, sanoo Delhissä Shardan sairaalan teho-osastolla työskentelevä lääkäri Showkat Nazir Wani AFP:lle.
Työtä vaikeuttaa se, että pakollisten suojavarusteiden käyttö jopa 40 asteen lämpötiloissa rasittaa terveydenhoitohenkilökuntaa kaksin kerroin, kertoo sairaalan teho-osastoa johtava Abhishek Deshwal.
Hiki ei pääse haihtumaan suojavarusteiden läpi, joten hikoilu ei myöskään viilennä. Lisäksi wc-käyntejä varten suojavarustus pitää vaivalloisesti riisua ja pukea uudelleen, joten monet työntekijät eivät juo tarpeeksi vettä.