Iran on tehnyt vastaiskuja myös kohteisiin Persianlahdella ja Välimerellä. Ainakin Qatar, Yhdistyneet arabiemiirikunnat, Kuwait ja Jordania kertovat torjuneensa Iranin ohjuksia.
Iran näytti ryhtyneen laajaan vastaiskuun Lähi-idässä sen jälkeen, kun Israel ja Yhdysvallat tekivät iskuja Iraniin.

Iranin vallankumouskaartin mukaan Iran on lähettänyt Israeliin suuren määrän ohjuksia ja drooneja, ja ainakin Jerusalemissa on kuultu räjähdyksiä, kertoi uutistoimisto AFP.
Lisäksi ainakin Qatar, Yhdistyneet arabiemiirikunnat sekä Kuwait ovat kertoneet torjuneensa Iranin ohjuksia.
Persianlahden maista ainakin Saudi-Arabiassa, Yhdistyneissä arabiemiirikunnissa, Qatarissa ja Bahrainissa on kuultu räjähdyksiä maiden pääkaupungeissa, kertovat AFP:n toimittajat alueella.
Iranin armeijan tiedottaja sanoi Iranin antavan Israelille ja Yhdysvalloille "opetuksen, jollaista he eivät ole koskaan kokeneet historiassaan.”
– Mikä tahansa tukikohta, joka auttaa Yhdysvaltoja ja Israelia, joutuu Iranin asevoimien kohteeksi, armeijan tiedottaja sanoi uutistoimisto Farsin mukaan, kertoo New York Times.
Myös Jordania sanoi pudottaneensa kaksi Iranin ballistista ohjusta, kertoo AFP. Lisäksi AFP:n sotilaslähteen mukaan myös Irakin yllä on nähty sotakoneita ja ohjuksia.