Israelilaismedian mukaan jalkapallokentälle osunut raketti surmasi useita nuoria. Israel syyttää iskusta Hizbollahia, joka on kiistänyt asian.
Israelin pelastusviranomaisten mukaan ainakin 12 ihmistä on saanut surmansa Libanonin puolelta tehdyn raketti-iskun vuoksi. AFP:n mukaan kuolonuhrit ovat lapsia ja nuoria, iältään 10–20-vuotiaita, israelilaislehti Haaretz sen sijaan sanoo kuolleiden olleen pääosin tämän ikäisiä.
Raketti-iskun kerrotaan osuneen Majdal Shamsin kylään. Israelin asevoimien mukaan raketti-isku olisi kohdistunut jalkapallokentälle.
Arviot haavoittuneiden määrästä ovat vaihdelleet iskun jälkimainingeissa. Uutistoimisto AFP kertoo vajaan 20 nuoren haavoittuneen, kun taas Haaretz sanoo yhteensä noin 30 ihmisen haavoittuneen.
Golanin kukkulat ovat Israelin miehittämää aluetta, jonka maa valloitti Syyrialta vuonna 1967 kuuden päivän sodassa.
Hizbollah kiistää tehneensä iskun
Israelin asevoimien edustajan mukaan lauantain raketti-isku oli tuhoisin maassa siviileihin kohdistunut hyökkäys sitten 7. lokakuuta viime vuonna tehdyn Hamasin yllätyshyökkäyksen, jonka jälkeen Israel aloitti veriset iskunsa Gazassa.
Edustaja luonnehti lauantain iskun uhreja israelilaisiksi siviileiksi, vaikka Golanin kukkulat ovatkin Israelin miehittämää aluetta ja osuman saaneen kylän asukkaat pääosin druuseja.
Druusit ovat yksi Israelin hallitsemien alueiden etnis-uskonnollisista vähemmistöistä.
Israelin asevoimat syytää iskusta Libanonin puolella toimivaa äärijärjestö Hizbollahia, joka on kuitenkin kiistänyt syytökset.
– Islamilaisella vastarintaliikkeellä ei ole mitään yhteyttä tähän tapaukseen, Hizbollah sanoi lausunnossaan viitaten omaan sotilaalliseen siipeensä.
Israelin asevoimat on sanonut valmistelevansa vastausta raketti-iskuun. Asevoimien edustajan mukaan Majdal Shamsin kylään osunut raketti on mallia, joka on käytössä yksinomaan Hizbollahilla.
