MTV Uutiset seuraa Iranin ja Lähi-idän tilannetta tässä artikkelissa.
21.50: Israelin armeija: Poikkeustila jatkuu vielä pitkään
Israelin armeijan esikuntapäällikön Eyal Zamir varoitti sunnuntaina, että poikkeustila maassa saattaa kestää vielä pitkään.
– Israelissa on ollut poikkeustila kaksi vuotta, ja meidän on varauduttava siihen, että se kestää vielä paljon pidempään. Kärsivällisyyttä tarvitaan, Zamir varoitti armeijan julkaisemassa videossa.
Iranin asevoimat puolestaan varoitti, että se ryhtyy iskemään Lähi-idän öljyn tuotantoalueisiin, jos Israel jatkaa iskujaan Iranin energiainfrastruktuuriin. Iranin mukaan tämä saisi nopeasti öljyn hinnan nousemaan erittäin korkeaksi.
21.29: Iranin mukaan se ei tavoittele tulitaukoa
Iran ei tällä hetkellä tavoittele tulitaukoa, sanoo maan parlamentin puhemies Mohammad Bagher Ghalibaf. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters.
20.34: Presidentin anteeksipyyntö oli liikaa: Iranin johto rähisee keskenään
Iranin hallinnossa on havaittavissa eripuraa.
Presidentti Masoud Pezeshkian pyysi lauantaina anteeksi Iranin iskuja Lähi-idän valtioihin.
Iranissa merkittävää sotilaallista ja poliittista valtaa käyttävä vallankumouskaarti ei lausunnosta innostunut, vaan käytännössä tyrmäsi sen.
Presidentin anteeksipyynnön jälkeen vallankumouskaarti uhkasi iskeä Iranin naapurimaihin, jos Yhdysvallat ja Israel käyttävät niiden maaperää hyökkäyksiin.
Ulkoministeriön kotiutuslento on lähtenyt liikkeelle Omanin Muscatista. Lento pääsi matkaan hieman yli kello 16 Suomen aikaa, kertoo Suomen ulkoministeriö.
Kotiutuslennosta oli alun perin kiinnostunut yli 600 suomalaista. Lopulta lennolle ilmoittautui noin 390 henkeä, joista vähän yli 100 perui.
Ulkoministeriö kertoo priorisoineensa kotiutuslennolla haavoittuvassa asemassa olevia, kuten lapsiperheitä. Lennolle pääsivät ne halukkaat, joilla oli alle 16-vuotiaita lapsia.
13.41: Libanon kertoo suurista uhriluvuista
Libanonin terveysministeriö kertoo, että Israelin iskuissa Libanoniin on kuollut jo lähes 400 ihmistä. Uhrien joukossa kerrotaan olevan yli 80 lasta. Lisäksi yli tuhat ihmistä on haavoittunut.
13.40: Suomalaisbussit saapuivat Omaniin – palautuslento Suomeen lähdössä
Suomalaismatkustajien linja-autokuljetukset ovat saapuneet Omanin Muscatiin. Linja-autokuljetukset liittyvät ulkoministeriön organisoimaan kotiutuslentoon Lähi-idän kriisimaista takaisin Suomeen.
Linja-autot lähtivät matkaan Abu Dhabista ja ja Dubaista kohti Muscatin lentokenttää tänään aamuyöllä.
Lennolle pyrki useita satoja suomalaisia, mutta mukaan mahtui heistä vain noin 160. Mukana on runsaasti muun muassa lapsiperheitä, joita ulkoministeriö priorisoi valinnassaan.
Kuvaa Muscatista. Paluulentoa odotti busseilla paikalle tuotuja suomalaisia, joista suuri osa oli lapsiperheitä.Rauli Virtanen
Kotiutuslennon hinta on 1230 euroa per matkustaja. Alun perin hinnan piti olla tuplaten tämä, mutta ulkoministeriö kohtuullisti hintaa ja perii maksun vain paluulennosta.
Lennon Muscatin lentokentältä on tarkoitus lähteä kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää tänään iltapäivällä kello 16 paikallista aikaa. Lento on perillä Suomessa tänään puoliltaöin aikataulun pitäessä.
Aikaeron vuoksi kello on Omanissa kaksi tuntia enemmän kuin Suomessa.
13.19: Paavi huolissaan Lähi-idän tilanteesta
Paavi Leo XIV kertoo Iranista ja koko Lähi-idästä tulevien uutisten aiheuttavan syvää huolta. Paavi toivoo, että pommien räjähtely loppuisi ja annettaisiin tilaa dialogille.
12.57 Ulkoministeriöllä ei tiedossa suomalaisia koskevia hätätilanteita
Ulkoministeriön sunnuntaisten tietojen mukaan Lähi-idän alueella ei vieläkään ole tiedossa suomalaisten loukkaantumisia tai hätätilanteita. Useampien kotiutuslentojen tarvetta arvioidaan, mutta toistaiseksi päätös on tehty vain yhdestä tänään tapahtuvasta lennosta.
Ulkoministeriön sunnuntaisten tietojen mukaan matkustusilmoituksen tehneitä suomalaisia on Arabiemiraateissa noin 1 870, Qatarissa noin 360, Israelissa noin 230, Saudi-Arabiassa noin 210, Omanissa noin 80 ja Iranissa noin 70. Muissa alueen maissa suomalaisia on joitakin kymmeniä maata kohden.
12.56: Iranin uusi korkein johtaja on valittu
Iranin uutta johtajaa valinnut pappisneuvosto on saanut päätettyä maan uuden korkeimman johtajan. Asiasta kertoo muun muassa CNN lähteidensä perusteella.
Uuden johtajan nimeä ei ole vielä paljastettu.
Yhdysvallat tappoi Iranin ylintä valtaa pitäneen uskonnollisen johtajan Ali Khamenein ilmaiskuillaan Iranin sodan ensimmäisenä päivänä.
11.24: Viranomainen: Iranin drooni-isku ei ole vaikuttanut vedenjakeluun Bahrainissa
Bahrainissa ohjusromu on haavoittanut kolmea ihmistä ja vaurioittanut yliopistorakennusta, kertoo Bahrainin sisäministeriö. Sisäministeriön mukaan kyseessä on Iranin hyökkäys.
Bahrainin sisäministeriö sanoi myös, että Iranin drooni-isku oli vahingoittanut veden suolanpoistolaitosta. Maan viestintäviranomaisen mukaan isku ei ole vaikuttanut vedenjakeluun maassa.
Uutiskanava CNN kertoo, että Persianlahden alueen maat ovat ilmoittaneet aamulla uudesta drooni- ja ohjusiskujen aallosta alueella.
11.20: Kuvernööri: Polttoaineen jakelu keskeytetty Teheranissa
Iranissa polttoaineen jakelu on toistaiseksi keskeytetty maan pääkaupungissa Teheranissa, kertoo kaupungin kuvernööri valtiollisen uutistoimiston Irnan mukaan. Kuvernöörin mukaan syynä keskeytykselle on polttoaineen jakeluverkoston vaurio.
Kuvernööri sanoo, että ongelmaa korjataan.
Aiemmin Iranin valtiontelevisio uutisoi, että Yhdysvallat ja Israel iskivät yöllä viiteen öljylaitokseen pääkaupungissa ja sen lähellä. Median mukaan iskuissa sai surmansa neljä ihmistä.
Median mukaan iskujen sytyttämät tulipalot on saatu hallintaan.
10.28: Raju iskusarja Iranin öljylaitoksiin
Yhdysvallat ja Israel ovat yöllä iskeneet viiteen öljylaitokseen Iranissa, kertoo Iranin valtiontelevisio. Median mukaan iskuissa sai surmansa neljä ihmistä.
Valtiontelevision mukaan iskut vahingoittivat neljää öljyvarastoa ja öljytuotteiden kuljetuskeskusta Teheranissa ja yhtä Alborzissa. Median mukaan iskujen sytyttämät tulipalot on saatu hallintaan.
Israelin asevoimien mukaan sen Iranin polttoainevarastoihin tekemä hyökkäys on aiheuttanut merkittävää vahinkoa Iranin sotilaalliselle infrastruktuurille.
Teheranissa on satanut öljyn värjäämää vettä, raportoi uutiskanava CNN:n toimittaja paikan päältä.
9.26: Suomalaisia saapunut Lähi-idästä Ruotsin ulkoministeriön kotiutuslennolla
Ruotsin ulkoministeriön kotiutuslento Lähi-idästä saapui aikaisin aamulla Arlandan lentokentälle. Koneessa oli lähes 180 ruotsalaista ja joitain suomalaisia, kertoo Ruotsin yleisradio eli Sveriges Radio.
Suomen ulkoministeriön on määrä järjestää tänään kotiutuslento suomalaisille Omanin pääkaupungista Masqatista. Lennolla on noin 160 paikkaa, ja etusijalle ovat päässeet lapsiperheet ja erityisen haavoittuvassa asemassa olevat.
Lennon on määrä lähteä neljältä iltapäivällä paikallista aikaa ja olla perillä Helsinki-Vantaan lentokentällä puoliltaöin.
9.24: Bahrain: Ohjusromu haavoitti kolmea ihmistä, kyseessä Iranin hyökkäys
Bahrainissa ohjusromu on haavoittanut kolmea ihmistä ja vaurioittanut yliopistorakennusta, kertoo Bahrainin sisäministeriö. Sisäministeriön mukaan kyseessä on Iranin hyökkäys.
Bahrainin sisäministeriö sanoi myös, että Iranin drooni-isku oli vahingoittanut veden suolanpoistolaitosta.
Uutiskanava CNN kertoo, että Persianlahden alueen maat ovat ilmoittaneet aamulla uudesta drooni- ja ohjusiskujen aallosta alueella.
Israelissa hälytyssireenit varoittivat Iranin ilmaiskuista useissa kaupungeissa, mutta henkilövahingoista ei ole toistaiseksi raportoitu.
Iranin surmatun korkeimman johtajan Ali Khamenein seuraajasta on päästy lähelle yksimielisyyttä.
Mehr-uutistoimiston mukaan asiantuntijakokouksen jäsen ajatollah Mohammadmehdi Mirbaqeri sanoo, että seuraajasta on päästy "kutakuinkin" yksimielisyyteen.
Hän sanoi kuitenkin, että prosessin suhteen on vielä ratkaistava ”joitakin esteitä”.
8.27: Bahrain: Iranin droonihyökkäys vaurioittanut vesilaitosta
Bahrain kertoo Iranin tehneen drooni-iskun maahan. Bahrainin sisäministeriön mukaan drooni-isku on vaurioittanut vedenpuhdistuslaitosta.
7.46: Iranin presidentti: Vihollinen kylvää eripuraa
Iranin presidentti Masoud Pezeshkianin mukaan "vihollinen on ymmärtänyt hänen puheensa väärin" ja haluaa kylvää erimielisyyttä Iranin naapureihin. Asiasta kertoo Iranin valtion televisio.
Pezeshkianin mukaan Iranin suhteet naapurimaihin täytyy olla hyvät ja maan suorittamat vastaiskut eivät tarkoita sitä, että Iranilla olisi ongelmia naapureidensa kanssa. Hän sanoo, että Iran on pakotettu vastaamaan, jos sen naapurimaa hyökkää tai pyrkii tunkeutumaan maahan.
Presidentti sanoi lauantaina viestipalvelu X:ssä, että Iran pyrkii hyviin suhteisiin sen naapurimaiden kanssa, mutta maalla on oikeus puolustaa itseään.
Aiemmin lauantaina Pezeshkian sanoi, että Iran ei enää tee iskuja naapurimaihinsa, ellei Iraniin kohdisteta iskuja näistä maista. Hän pyysi myös anteeksi mailta, joihin Iran on hyökännyt.
7.13: Axios: USA ja Israel keskustelleet erikoisjoukkojen lähettämisestä Iraniin
Yhdysvallat ja Israel ovat keskustelleet erikoisjoukkojen lähettämisestä Iraniin turvaamaan maan hallussa olevaa rikastettua uraania. Asiasta kertovan Axios-sivuston mukaan erikoisjoukot lähetettäisiin sodan myöhemmässä vaiheessa. Axios kertoo saaneensa tiedot keskusteluista tietäviltä, nimettömänä pysytteleviltä lähteiltä.
Uutistoimisto Reuters ei ole kyennyt vahvistamaan tietokja.
6.38: Droonihyökkäys Kuwaitin lentoasemalle
Kuwaitin asevoimien mukaan Kuwaitin kansainvälisellä lentoasemalla olevat polttoainesäiliöt olivat Iranin droonihyökkäyksen kohteena varhain sunnuntaina.
Israelin asevoimat sanoi havainneensa yöllä Iranista Israelia kohti matkaavia ohjuksia.
Saudi-Arabian puolustusministeriö taas sanoi torjuneensa useita ohjuksia ja drooneja sunnuntain vastaisena yönä.
Qatarin puolustusministeriön mukaan Qataria kohti laukaistiin lauantain aikana Iranista yhteensä 12 ohjusta. Kahdeksan ohjuksista saatiin torjuttua, loput neljä eivät aiheuttaneet vaurioita tai henkilövahinkoja.
Ulkoministeriön on määrä järjestää tänään kotiutuslento suomalaisille Omanin pääkaupungista Masqatista.
Ministeriön viestinnästä kerrottiin perjantaina STT:lle, että suomalaisten kotiutuslennolle ilmoittautui virallisesti noin 350 ihmistä, kun lennolle oli tarjolla noin 160 paikkaa. Ministeriön mukaan lapsiperheet ja erityisen haavoittuvassa asemassa olevat olivat etusijalla lennolle pääsyssä.
Ulkoministeriön mukaan kyydit Abu Dhabista ja Dubaista Omaniin lähtevät sunnuntaina aamuyöstä. Aiempien tietojen mukaan lennon Masqatista on määrä lähteä neljältä iltapäivällä paikallista aikaa ja olla perillä Helsinki-Vantaan lentokentällä puoliltaöin.
Kotiutusmatkan hinta matkustajaa kohti on 1 230 euroa.
6.24:Trump Etelä-Iranin kouluiskusta: "Sen teki Iran"
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump syyttää Iranin olleen Etelä-Iranissa tyttökouluun osuneen iskun takana.
Trump vastasi Air Force One -lentokoneessa toimittajan kysymykseen siitä, oliko Yhdysvallat kouluiskun takana.
– Minun mielestäni näkemäni perusteella sen teki Iran, Trump vastasi.
Toimittaja kysyi heti perään Trumpin takana seisseeltä puolustusministeri Pete Hegsethiltä, pitikö Trumpin sanoma paikkansa
– Tutkimme asiaa, mutta ainoa osapuoli, joka kohdistaa iskuja siviileihin, on Iran, Hegseth vastasi.
Muun muassa New York Times ja Reuters ovat kertoneet olevan viitteitä siitä, että Yhdysvallat voisi olla iskun takana.
Viikko sitten lauantaina tyttökouluun osunut isku surmasi iranilaisviranomaisten mukaan ainakin 175 ihmistä, kertoo New York Times. Medioissa raportoidut uhriluvut ovat vaihdelleet jokseenkin.
6.20:Israel surmasi neljä iskussa hotelliin Beirutissa
Israelin asevoimat surmasi neljä ihmistä hotelliin kohdistuneessa iskussa Libanonin pääkaupungissa Beirutissa.
Libanonin terveysministeriö kertoi asiasta varhain sunnuntaina.
Israelin asevoimat sanoi varhain sunnuntaina tehneensä Beirutiin iskun, jonka kohteena oli ollut Iranin vallankumouskaartin Quds-joukkojen Libanonin haaran komentajia.
Israel on kuluvalla viikolla tehnyt lukuisia iskuja Libanoniin sen jälkeen, kun Hizbollah teki ilmaiskuja Israeliin. Hizbollah on kertonut iskeneensä Israeliin kostaakseen Iranin korkeimman johtajan, ajatollah Ali Khamenein kuoleman.
Qatarilaismedia al-Jazeera uutisoi lauantaina, että Libanonin terveysministeriön mukaan Israelin iskuissa Libanoniin on kuollut tämän viikon aikana ainakin noin 340 ihmistä.
6.15: Israelilaismediat: Khamenein poika haavoittunut
Israelilaismedioiden mukaan viime viikolla surmatun Iranin korkeimman johtajan, ajatollah Ali Khamenein poika Mojtaba Khamenei on haavoittunut Iraniin tehdyssä iskussa.
Asiasta uutisoivat ainakin Times of Israel, Haaretz ja Ynet israelilaisilta viranomaislähteiltä saamiensa tietojen perusteella.
Haaretzin lähde sanoi, että Khamenei olisi haavoittunut lievästi viikko sitten lauantaina eli samana päivänä, kun hänen isänsä surmattiin.
Iranissa uskonoppineiden neuvosto aikoo valita maalle uuden korkeimman johtajan sunnuntain aikana. New York Times kertoi alkuviikosta, että Mojtaba Khamenei on kärkiehdokas isänsä seuraajaksi.
Israel on ilmoittanut surmaavansa maan seuraavankin johtajan, jos tämä on nykyisen hallinnon valitsema.
Jouko Luhtala työskentelee MTV Uutisissa uutistoimittajana. Hän on erikoistunut kansainvälisiin suhteisiin sekä turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan.