Janne Gröndahl, 32, päätti hankkiutua kesäkuntoon ja onnistui tiristämään itsestään reilut 20 kilogrammaa vajaassa viidessä kuukaudessa. Homma onnistui motivaation ollessa kohdillaan. Sitä tarvitaan, jotta jaksaa läpi rankkojen treenien sekä tiukan ruokavalion.
Yllä olevalla videolla ravitsemusterapeutti pohtii, onko laihduttaminen matematiikkaa.
Alun alkujaan Janne lähti laihduttamaan vuonna 2014. Tuolloin 130 kiloa painanut mies juhli paljon ja söi runsaasti koukuttavaa roskaruokaa. Massassa ei Jannen mukaan ollut lihasta käytännössä ollenkaan.
Janne jäi nopeasti koukkuun kuntosalilla suorittamiinsa lihaskuntoharjoitteisiin.
– Ensimmäisellä kerralla se oli jopa vastenmielistä, mutta kun näki tuloksia, motivoitui entistä enemmän, Janne kertoo.
Tuloksia tosiaan näkyi: vuonna 2015 Janne oli pudottanut painonsa 81 kiloon.
Kolme nyrkkisääntöä
"Dieetin 18. viikko menossa ja -20 kg plakkarissa. Viel painetaan hommia ja huomenna tankataan." Jos kuva ei näy, voit avata sen tästä.
Janne halusi kuitenkin kerätä lisää lihasmassaa, eli käytännössä myös kiloja. Niitä kertyi – vähän liiankin kanssa. Helmikuussa 2018 Janne painoi liki 110 kiloa. Mies halusi tiristää ylimääräiset pois kesää varten.

