Heinäveteläinen Janne Vepsäläinen koki viikonloppuna kalastusuransa hurjimmat hetket, kun koukkuun tarttui kaksi jättihaukea.
138 senttiä pituutta ja yli 17 kiloa oli painoa otuksella, joka ui Janne Vepsäläisen vieheeseen sunnuntaina kirkasvetisellä järvellä Sisä-Suomessa. Sen tarkempaa sijaintia ei ole kuulemma tapana kertoa.
Saaliin herättämä tunne sen sijaan oli Vepsäläisen mukaan "uskomaton".
– Vaikka olen ikäni kalastanut ja paljon saanut kaloja, sitä ei oikein voinut uskoa todeksi. Hauki oli niin pitkä, ettei sellaista kuvitellut olevankaan, Vepsäläinen kuvailee MTV Uutisille.
Ennen hauen haaviin saamista Vepsäläinen joutui niin sanotusti uittamaan sitä jonkin aikaa.
– Siinä tietysti adrenaliinitasot nousivat hauen kanssa taistellessa. Mutta kaikki meni kuitenkin lopulta rutiinilla ilman ylimääräistä koheltamista.
Lue myös: Rantakäärme hotkaisi mateen – Joe, 16, jäi ilman saalista Salossa
Etiäisenä 127-senttinen vonkale
Vepsäläinen oli saanut tapahtumasta eräänlaisen etiäisen jo edellisenä päivänä, kun hän oli noukkinut samaisesta järvestä yli 13‑kiloisen ja 127-senttisen hauen.



