Soutaja Jari Saarion Etelä-Atlantin ylitys muuttui hetkessä hengenvaaralliseksi.
Merihätään Etelä-Atlantilla joutunut soutaja Jari Saario kertoo dramaattisista hetkistä ennen kuin hän joutui painamaan hätäkutsua.
Saario kertoo asiasta tuoreimmassa Instagram-julkaisussaan.
Saario kertoo, että hänen täytyi käydä tarkastamassa peräsintä veneen takajuutassa, sillä se ei toiminut kunnolla.
– Tämä tapahtuu siten, että kajuuttaan joutui sukeltamaan pää edellä ja nopean toimenpiteen aikana iski sellainen aalto, joka kippasi veneen katolleen, Saario kertoo.
Tämän jälkeen Saarion mukaan kajuuttaan alkoi puskea vettä ja veneen kääntäminen oikeaan asentoon oli hänen mukaansa äärimmäisen vaikeaa.
– Tämän seurauksena akut kastuivat ja syttyivät palamaan, Saario kertoo.
Asiat eivät ainakaan muuttuneet helpommiksi palon myötä, ja Saario jatkaa kertoen:
– Sähköt pimeänä ja vene tuntui kuin olisi uppoamassa, sekä osa kriittisistä varusteista menetetty. Ei voinut muuta tehdä kuin painaa hätäkutsua
Saario joutui merihätään perjantai-iltana Etelä-Atlantilla yksinsoutomatkallaan. Hänet pelastettiin kauppa-alukselle varhain sunnuntaina Suomen aikaa.
MTV Uutiset tavoitti Saarion sunnuntaina. Hän kertoi olleensa hengenvaarassa.
Saarion oli tarkoitus soutaa yksin noin 8 000 kilometrin matka Etelä-Amerikan eteläkärjestä Kap Hornista Etelä-Afrikan Kapkaupunkiin.
