Kauppa-alukseen Atlantilta viime yönä pelastettu Jari Saario kommentoi tilannettaan MTV Uutisille. Viestillä tavoitettu soutaja kertoo tilanteen olleen vakava. Kotiinpaluusta ei vielä ole tietoa.
Etelä-Atlantilla merihätään joutunut Jari Saario pelastettiin mereltä yöllä noin puoli kolmelta Suomen aikaa.
MTV tavoitti soutajan, joka kertoo olleensa hengenvaarassa.
– Nyt on kaikki hyvin. Tulipa käytyä monta kertaa lähellä kuolemaa. Onneksi en antanut periksi, Saario kertoo viestitse.
Siitä, milloin hän pääsee palaamaan kotiin, ei vielä ole tietoa.
– Katsotaan, miten pääsen Suomeen, ehkä viikon päästä tai sitten kuukauden päästä. Riippuu, jättävätkö nämä minut matkalla pois, mies jatkaa viitaten hänet pelastaneeseen kauppa-alukseen.
Lue myös: Näin Jari Saario pelastettiin – katso tuore kuva voinnista
"Käsittämätön tapahtumaketju"
Järkyttyneen oloinen ja selvästi pettynyt Saario pon myös julkaissut Instagram-tilillään videon, jossa hän pahoittelee tapahtunutta.
– Haluan pyytää anteeksi minun perheeltäni, yhteistyökumppaneilta ja jokaiselta seuraajalta. Olosuhteisiin nähden olen hyvässä kunnossa, mutta erittäin pahoillani kaikesta mitä on tapahtunut, Saario sanoo videolla.
Hänen mukaansa pelastusoperaatio oli ”käsittämätön tapahtumaketju”. Kauppa-alus Cymona Eaglen kyydissä oleva Saario kertoo, että suuntana on ensin joko Etelä-Afrikka tai Bangladesh.
