Varsinkin keskittymistä vaativaa työtä pitää osata tauottaa riittävästi, etteivät aivot ylikuormitu.
Kenellekään keskittymistä vaativaa aivotyötä tekevälle ei tule varmastikaan yllätyksenä, että ajoittain se on liian kuormittavaa.
Työterveyslaitoksen ja Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto EU-OSHA:n tiedotteen mukaan ajoittain tietotyössä joutuu keskittymään pidempään kuin olisi suorituskyvyn kannalta oikeastaan edes järkevää.
Huolimatta siitä, että tehty työ olisi tekijänsä mielestä jopa mielekästä, aivoja kuormittavat päällekkäiset päätöksentekoa, keskittymistä tai nopeaa reagointia vaativat tehtävät.
Mitä pidempään aivojen ylikuormitus jatkuu, sitä korkeammaksi nousee riski myös työuupumuksesta.
Aivoistaan voi onneksi pitää myös huolta tukemalla niitä erilaisilla valinnoilla.
– Yhteisiä käytäntöjään kehittämällä työyhteisöt voivat vähentää turhaa aivokuormaa ja parantaa työn sujuvuutta, sanoo Työterveyslaitoksen aivotyöasiantuntija, tuotepäällikkö Teppo Valtonen tiedotteessa.
Lue myös: Näistä merkeistä tiedät sisun kääntyneen sinua vastaan – psykologi varoittaa harhaluulosta
Ihminen on joustava, muttei ikuisesti
Tiedotteen mukaan neljää tuntia pidetään usein enimmäisaikana keskittymistä vaativalle työlle, jos se on toistuvaa ja päivittäistä.
– Hyvästä suunnittelusta huolimatta työt saattavat välillä kasautua. Onneksi ihminen on todella joustava. Jos työ on mielekästä ja työyhteisön käytännöt ovat kunnossa, pystymme työskentelemään tehokkaasti yllättävänkin pitkiä aikoja. Tätä ei kuitenkaan pidä tehdä jatkuvasti, koska pitkäaikaisesta aivojen ylikuormituksesta seuraa väistämättä romahdus, Teppo Valtonen toteaa.

