Ylöjärveläinen 27-vuotias Jenna Arvola jännitti aluksi, miten puoliso suhtautuu muun muassa hänen intensiiviseen muumiharrastukseensa.
Jennalla on todettu autismin lisäksi ADHD, mutta tässä haastattelussa hän kertoo nimenomaan autismin vaikutuksista parisuhteeseen.
– Olen alkanut olla asiasta avoin vasta aikuisiällä. Sitä ennen en kertonut autismista edes sosiaalisessa mediassa, ainakaan mielelläni. Äiti on opettanut mulle, että asioista pitää puhua suoraan. Jos kukaan ei kertoisi, että heillä on [autismi], ihmiset ei oppisi ymmärtämään, että samaa ihmisjoukkoa tässä kuitenkin ollaan, Jenna sanoo Viiden jälkeen -ohjelman haastattelussa.
Hän kertoo myös mielellään siitä, miten autismi vaikuttaa hänen parisuhteeseensa.
– Musta on hyvä tuoda esille myös se, että autistit ei seurustele automaattisesti toisten autistien kanssa, vaan esimerkiksi mulla on kumppani, joka on ihan neurotyypillinen.
Lue myös: ADHD-oireisilla on muuhun väestöön verrattuna 2–3 kertaa suurempi riski eroihin – nämä asiat pitää parisuhteessa tiedostaa
Muumit on Jennan 'ekko'
Jenna ja hänen puolisonsa Eveliina ovat muuttaneet yhteen muutama vuosi sitten. Aluksi Jennaa hirvitti, miten yhteiselo sujuu.
– Stressasin, miten mun tarvitsee tulla asioissa vastaan ja joudunko luopumaan omasta turvallisesta tilasta. Mietin, että mitä jos toinen vaikka laittaa vessapaperin väärin, vaikka tiesin, ettei hän laita, koska olin tutkinut asian etukäteen. Mietin, että miten voin elää, kun just sellaiset asiat kuormittavat mua.

