Jo aiemmin vähän liikkuneet lapset liikkuvat nyt entistä vähemmän – into laskee heti koulun alkaessa

–  Suomessa on paljon paikkakuntia, joissa ilman omaa autoa ja koulukyytiä on vaikea päästä mihinkään, ja vapaa-ajalle ei välttämättä ole tarjolla lapsille mieleisiä harrastuksia.

Matikka muistuttaa, että kaikilla vanhemmilla ei ole välttämättä resursseja tukea lasten liikkumista. Entistä harvempaa liikuntaharrastusta voi enää harrastaa vain esimerkiksi kerran viikossa ja vähemmän tavoitteellisesti, mikä sulkee osan lapsista tiettyjen lajien ulkopuolelle. Hyvin aktiiviset harrastukset vievät usein paljon aikaa ja rahaa, eivätkä kaikki lapset ylipäätään halua tavoitteellista harrastusta.

Nuoruusiässä tapahtuvaa liikkumisen vähenemistä selittää Matikan mukaan esimerkiksi koulutyön muuttuminen vaativammaksi. Nuoruusiässä moneen liikuntaharrastukseen pitäisi myös panostaa entistä enemmän, jolloin nuori saattaa laittaa esimerkiksi kaverit harrastuksen edelle.

Lue myös: Kouluterveyskysely paljasti tyhjät lautaset: Arjen aamupalat ja koululounaat jäävät yhä useammalta väliin

Riskien ehkäisyä

Tunti päivässä -liikkumissuosituksen mukaan liikkumisen tulisi olla pääosin kestävyysliikuntaa, kuten kävelyä tai pyöräilyä. Rasittavampaa kestävyysliikuntaa ja lihasvoimaa ja luustoa vahvistavaa liikuntaa tulisi harrastaa vähintään kolmena päivänä viikossa.

Matikka huomauttaa, että liikkumisen olisi hyvä olla myös monipuolista.

–  Suosituksen mukainen määrä liikkumista voi kertyä useista liikkumisen hetkistä päivän aikana. Vähäisempikin liikkuminen on hyödyllistä, vaikka suositus ei täyttyisikään viikon jokaisena päivänä. Liikkumisen ei myöskään tarvitse olla ohjattua harrastamista, vaan se voi olla omatoimista höntsäilyä, esimerkiksi skeittaamista, keppihevostelua tai trampalla hyppimistä.

Matikan mukaan suositusten mukainen liikkuminen tukee esimerkiksi mielenterveyttä ja ruokahalun säätelyä, ehkäisee univalverytmin ongelmia ja edistää oppimista ja keskittymiskykyä.

Sami Kokko kertoo, että lapsuuden ja nuoruuden liikkumattomuuden seuraukset konkretisoituvat usein vasta aikuisiässä. Heikko kestävyyskunto ja lihasvoima aiheuttavat herkästi esimerkiksi tuki- ja liikuntaelinvaivoja.

Vanhemmat tärkeässä roolissa

Lasten ja nuorten liikkumaan kannustaminen alkaa siitä, että kysytään heiltä itseltään, miten he haluavat liikkua. Tässä asiassa riittää Suomessa petraamista, toteaa Kokko.

Nuorempien lasten kohdalla korostuu vanhempien esimerkki, ja liikunnallisia ratkaisuja olisi hyvä tehdä yhdessä perheenä.

–  Kun vanhemmat lähtevät lastensa kanssa liikkumaan, valitsevat joskus auton sijaan pyöräilyn tai kävelyn ja näyttävät itsekin liikkumisen mallia, myös lapsi oppii liikunnallisen elämäntavan. Liikunnallisesti aktiivisista lapsista tulee tutkimusten mukaan usein myös liikunnallisia aikuisia, Kokko huomauttaa.

Nuoruusiässä vanhempien rooli pienenee, mutta Liitu-tutkimuksen perusteella vielä 9.-luokkalaisillekin nuorille on usein tärkeää, että vanhempi kannustaa liikkumaan.

Anni Matikan mukaan lapsi voi oppia liikkuvan elämäntavan esimerkiksi niin, että vanhempi ja lapsi yhdessä tunnistavat hyviä asioita, joita liikunta tuo elämään – on se sitten esimerkiksi hyvää oloa, parempaa unta tai ruokahalua, onnistumisen iloa, mielekästä yhdessäoloa, itsensä ilmaisua, joihinkin lajeihin liittyvää jännityksen tunnetta tai vaikkapa pelkojen voittamista.

Lue myös: "Osa istuu sohvilla päivät pitkät" – Lasten ja nuorten kunto on huonoin 50-vuotisen mittaushistorian aikana