Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kouluterveyskysely kertoo huolestuttavia tietoja lasten ja nuorten ruokailutottumuksista: on yhä yleisempää jättää arkena aamupaloja ja koululounaita väliin.
– Terveellinen ravinto ja säännöllinen ruokarytmi edistävät koulussa jaksamista ja hyvinvointia, muistuttaa THL:n kouluterveyskyselyn kehittämispäällikkö Jenni Helenius STT:n haastattelussa.
– Ajattelen ihan sitä kyseistä koulupäivää. Aamupala antaa siihen energiaa, ja säännöllinen ateriarytmi on tosi tärkeä. Voi olla, että lounas voi olla aika myöhään. Siinä ehtii tulla huono olo eikä jaksa keskittyä, jos aamupala on syömättä. Jos taas jättää koululounaan syömättä, iltapäivällä voi tulla levoton tai huono olo koulussa, Helenius toteaa MTV:n Huomenta Suomessa.
THL:n tilastoraportin mukaan kevään 2023 kouluterveyskyselyssä esimerkiksi yli kolmasosa nuorista kertoi, ettei syö koululounasta päivittäin. Suuri osa nuorista söi kouluviikon aikana aamupalan harvemmin kuin viitenä päivänä.
Raportin mukaan lapsista puolestaan 68–70 prosenttia ilmoitti syövänsä pääruokaa kouluruoalla kaikkina koulupäivinä. Vuonna 2017 vastaava osuus oli 76–80 prosenttia. Vajaa kolmannes lapsista vastasi keväällä, ettei syö aamupalaa joka arkiaamu.
Kouluterveyskyselyssä lapsia ovat perusopetuksen 4. ja 5. luokan oppilaat ja nuoria 8. ja 9. luokan oppilaat, lukion 1. ja 2. vuoden opiskelijat sekä ammatillisen oppilaitoksen 1. ja 2. vuoden alle 21-vuotiaat opiskelijat.
"Olen huolissani"
Kuluvan vuoden tulokset perustuvat yhteensä yli 260 000 lapsen ja nuoren vastauksiin. Kun STT kysyi Opetushallituksen opetusneuvokselta Marjaana Manniselta näkemyksiä kouluruokailun kyselytuloksista, hän sanoi olevansa kehityksestä surullinen.
– Olen huolissani siitä, ettei hyvää palvelua käytetä ja etenkin siitä, että ilmiö siirtyy yhä nuoremmille ikäluokille. On syytä lähteä seuraamaan, miksi näin tapahtuu ja mitä se tarkoittaa jaksamiselle, Manninen toteaa.

