Työpäivän tärkein palautumishetki on jäämässä kiireen jalkoihin. Kun lounastauot lyhenevät ja harvenevat, uhkaa samalla kärsiä sekä jaksaminen että työn tuottavuus.
Yli kuuden tunnin työpäivään kuuluva vähintään puolen tunnin tauko on monelle työntekijälle arjessa vain suositus. Compass Groupin teettämän tutkimuksen mukaan taukoihin käytetty aika on vähentynyt, ja suomalaisten keskimääräinen lounastauko on kutistunut noin 23 minuuttiin.
– Olemme menossa kohti mikrotaukoja. Niitä suositellaan, mutta herää kysymys, riittävätkö ne palautumiseen, varsinkin jos ne korvaavat pidemmän lounastauon, viestintä- ja markkinointipäällikkö Merja Olari-Sintonen totesi tiistaina Huomenta Suomessa.
Lue myös: Simppeli tapa säästää ruokalaskussa: "Huomattavasti edullisempaa"
"Jos lounas jää väliin..."
Ravintovalmentaja Jessica Reiman pitää kehitystä huolestuttavana.
– Jos lounas jää väliin, kärsivät keskittyminen ja jaksaminen. Lisäksi tauon puute estää aivoja lepäämästä, jolloin energia hiipuu päivän loppua kohti.
Erityisesti hybridityöntekijöiden keskuudessa korostuu ilmiö, jossa lounas korvataan pienemmillä välipaloilla tai napostelulla. Ravintovalmentaja Reimanin mukaan tämä ei ole välttämättä hyvä idea.
– Sitten se nälkävelka kasvaa, ja syödään illalla valtavasti, mikä sitten vaikuttaa seuraavaan päivään. Siitä tulee sellainen kierre.
