Kirjailija Jörn Donnerin poika, Otto Gabrielsson, paljastaa uutuuskirjassaan Rikkaruoho – Viimeinen kirje isälle koskettavia pohdintojaan vaikeasta suhteestaan edesmenneeseen isäänsä.
Tammikuussa pitkälliseen keuhkosairauteen menehtynyt kirjailija-elokuvaohjaaja Jörn Donner tuli tunnetuksi suomalaisen kulttuurin ja sivistyksen edistämisestä. Provosoiva kulttuurimies herätti elämänsä aikana kohua myös suhtautumisellaan omiin lapsiinsa.
Ruotsissa psykologiksi opiskeleva Otto Gabrielsson, 38, avautuu tänään julkaistussa kirjassaan sitä, miten hän seurasi isäänsä, joka hylkäsi hänet.
– Olen rikkaruoho, jotakin mitä ei pitäisi olla – täysin hyödytön ja vailla merkitystä, Gabrielsson kirjoittaa itsestään.
Elämänkerta oli liikaa
Jörn Donner oli elämänsä aikana kolme kertaa naimissa. Otto syntyi Donnerin suhteesta ruotsalaiseen Lisbet Gabrielssoniin, mutta pariskunta ei ollut koskaan naimissa.
Vuonna 2013 ilmestyi Donnerin elämänkerta nimeltä Mammutti, jossa hän nimitti kahta aviottomista suhteista syntynyttä lastaan erehdyksiksi.
Otto Gabrielsson kuvailee omassa kirjassaan, miten rankkaa oli lukea isänsä ajatuksiaan.
– Suljin kirjan enkä koskenut siihen pariin vuoteen. Minut on kuitenkin poljettu perusteellisesti maahan. Kirjoitan nyt tämän kirjeen päästäkseni takaisin jaloilleni, Gabrielsson avaa tuntemuksiaan omassa teoksessaan.

