Helsingin kokoomuslainen pormestari Juhana Vartiainen latasi suoran mielipiteen hallituksen nykyisestä koronalinjasta, kun pääkaupunki tiedotti tautitilanteestaan koronainfossa. Pormestarin mielestä rajoitukset ja suositukset ovat tällä hetkellä sekavia.
– Vallitseva tilanne sekä erilaiset linjaukset rajoitustoimista voivat aiheuttaa hämmennystä, Vartiainen aloitti puheenvuoronsa.
Hänen mukaansa suosituksia, linjauksia ja päätöksiä tehdään niin monessa paikassa, että kansalaiselle voi syntyä sekava kuva. Esimerkiksi ravintoloista päättää hallitus ja tilarajoituksista aluehallintovirastot, joiden päätökset usein perustuvat alueellisten koronanyrkkien suosituksiin.
– Tämä ei valitettavasti ole uutta, vaan useasti toistunut tilanne eri vaiheissa epidemiaa.
Vartiainen vaatiikin, että kokonaistilanne otettaisiin selkeämmin ”kansallisiin käsiin”.
– Eli maan hallituksen käsiin, hän tarkensi.
Lue lisää: Lasten harrastustoiminta saa jatkua pääkaupunkiseudulla
Vartiaisen mukaan alueellinen päätöksenteko oli aiemmin perusteltua, sillä tautitilanteet olivat erilaisia. Nyt koko maa on ”luisunut luisumassa” samaan epidemiatilanteeseen, sanoo pormestari.
– On tärkeää kertoa, että alueilla on vain rajatusti keinoja käytettävissään.
Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla on asetettu rajoituksia asiakastilojen käyttöön ja kielletty yleisötilaisuudet. Joillain toisilla alueilla esimerkiksi liikuntatilat on pidetty auki jopa hallinto-oikeuksiin tehtyjen valitusten kautta.
Rivien välistä voikin lukea, että Vartiainen haluaisi kovempia rajoituksia esimerkiksi ravintoloihin, mistä hallitus päättää. Aiemmin tänään HUSin virkaatekevä toimitusjohtaja Markku Mäkijärvi sanoi, että ravintoloiden täyssulkua tulisi harkita.
– Se, että hallitus ei tekisi mielestämme riittävästi tai oikeita asioita, ei tietenkään ole peruste olla käyttämättä niitä keinoja, joita meillä epidemian hillitsemiseksi on.
