Julkisuudessa taajaan takavuosina nähty Jussi Ahde avautuu Uuden Suomen blogikirjoituksessaan huumeidenkäytöstä. Ahde kirjoittaa myös vakavasta masennuksestaan.
Poliitikko Matti Ahteen ja Hilkka Ahteen poika Jussi Ahde, 35, nousi vuonna 2002 julkisuuteen huuruisen kotivideon myötä.
Videolla Ahde kertoi oman nimensä ja että hän aikoo vetää ”kokaiinia nokkaan". Ahde tuomittiin sittemmin Helsingin käräjäoikeudessa sakkoihin huumerikoksista.
Eilen sunnuntai-iltana viime vuodet pääosin poissa julkisuudesta ollut Ahde julkaisi Uusi Suomi -lehden blogissaan avoimen kirjoituksen.
– Niin kuin useat tässä maassa tietävät, minulla on suhteellisen julkinen historia huumeiden kanssa. Se, mitä monet eivät tiedä, on se, että minulla on vielä pidempi historia erittäin vaikean masennuksen kanssa, jota tuo julkisuus ei varsinaisesti auttanut, Ahde kirjoittaa.
– Etsin koko teini -ja aikuiselämäni ulospääsyä aivan uskomattoman pahasta olosta joka kumpusi jostain todella syvältä. Vaikka elämässäni on ollut toki myös valtavasti aivan mahtavia hetkiä ja ajanjaksoja, vaani vatsajännitys, väsymys, itseinho ja riittämättömyyden tunne nurkan takana ja otti aina lopulta otteen.

