Käärijä kertoo saaneensa Loreenilta viestin Euroviisu-finaalin jälkeen. Näin hän reagoi viestiin.
Vuoden 2023 Euroviisujen lopputulemaa on ruodittu runsaasti muun muassa mediassa ja somessa.
Viisufanit ympäri maailman ovat olleet näreissään siitä, että kilpailu päättyi ammattilaisraadeilta suuren pistesaaliin keränneen Ruotsin Loreenin voittoon, vaikka Suomen edustaja Käärijä oli yleisön kiistaton suosikki.
Käärijä kertoo ruotsalaislehti Expressenin haastattelussa, että suhtautuu sääntöihin sääntöinä eikä itse jaksa enää vatvoa asiaa.
– Meillä kaikilla artisteilla oli samat säännöt. Loreen voitti ja eikä sille voi mitään. Ehkä he muuttavat äänestyssysteemiä jotenkin ensi vuonna. Se ei ole minun ongelmani. Se on tapahtunut ja sillä mennään, Käärijä sanoo.
Lue myös: Viihdetoimittaja paljastaa, mitä Euroviisujen mediatilassa tapahtui Loreenin voiton jälkeen: "Kansainväliset mediat tulivat sanomaan meille..."
Käärijä kertoo saaneensa Loreenilta viestin finaalin jälkeen.
– Loreen lähetti minulle viestin ja onnitteli minua. Kun näin sen viestin, niin ajattelin että okei tämä nainen on mahtava. Hän voitti kilpailun ja lähetti toiseksi tulleelle tuollaisen viestin. Haluan vain sanoa, että kiitos Loreen, Käärijä sanoo haastattelussa.
