Balticconnector-kaasuputken toiminnan katkeaminen nostanee kaasun hintaa Suomessa, arvioi energiatekniikan professori Esa Vakkilainen LUT-yliopistosta kertoo.
– Sinänsä mahdollinen Balticconnectorin käyttökeskeytys ei ole totaalinen katastrofi, mutta ei se mikään miellyttävä uutinen ole, hän sanoo.
Vakkilainen kiinnittää huomiota siihen, että toistaiseksi tiedotus mahdollisista vuodoista ja niiden syistä on ollut varovaista. Sen hän voi kuitenkin sanoa, että huomattavat vuodot ovat poikkeuksellisia merenalaisissa kaasuputkissa.
Pääministeri Petteri Orpo ja useat viranomaiset pitävät tiedotustilaisuuden kello 17.30 tänään Valtioneuvoston linnan tiedotustilassa. Valtioneuvoston mukaan kaasuputkesta on paikallistettu vauriokohta Suomen talousalueella.
Alustavien havaintojen mukaan vaurio ei ole voinut syntyä putken tavanomaisen käytön tai paineenvaihtelun seurauksena. KRP tutkii asiaa.
Lisäksi on todettu vika Suomen ja Viron välisessä tietoliikennekaapelissa todennäköisesti Viron talousalueella. MTV Uutiset Live näyttää tilaisuuden suorana lähetyksenä.
Lue lisää: Hallitukselta tiedotustilaisuus Suomen turvallisuustilanteesta
– Vuoto on varmaan ollut kohtuullisen merkittävä, kun se on onnistuttu heti havaitsemaan. Kiinnostava nähdä, mikä on ollut vuodon syy, hän toteaa.
Ennen Orpon infoa vauriosta professori arvioi, että vuodon on joko aiheuttanut ihmisen toiminta tai putken valmistuksen ja tarkastuksen epäonnistuminen. Jälkimmäistä hän piti epätodennäköisenä.
