Kalle Rovanperä on varmistanut Uudessa-Seelannissa ralliautoilun maailmanmestaruuden.
LUE MYÖS: Tämä selittää, miksi Kalle Rovanperä alistaa muita vaikeissa olosuhteissa
LUE MYÖS: Kalle Rovanperä ällistytti ylivoimallaan – Harri-isä ihmetteli vain yhtä asiaa: "En tiedä, miten..."
Rovanperä saavutti kauden kolmanneksi viimeisessä osakilpailussa kauden kuudennen voittonsa ja pudotti kolmanneksi sijoittuneen lähimmän uhkaajansa, Hyundain Ott Tänakin tavoittamattoman piste-eron päähän. Rovanperän ja Tänakin välissä toisena maaliin ajoi suomalaisen tallikaveri Sébastien Ogier.
Valmistajissa Toyotalle riittää mestaruuteen kahdesta viimeisestä kisasta 23 pistettä. Tehtävä ei ole järin vaativa. Pelkästään sillä, että talli saa molemmissa kisoissa kaksi kuljettajaa maaliviivan yli, tulee 28 pistettä.
Rovanperä pohjusti voittonsa pitkän, yli 150 ek-kilometriä käsittäneen perjantaipäivän aikana pysymällä vaikeissa olosuhteissa kärjen vauhdissa aura-auton roolista huolimatta. Lauantaina Rovanperä oli paremman lähtöpaikan avittamana täysin omaa luokkaansa ja kasvatti johtomarginaalinsa puoleen minuuttiin. Sunnuntaina ei näin ollen tarvinnut enää riehua, mutta Rovanperä ajoi siitä huolimatta pohjat myös rallin päättäneelle Power Stagelle.
Mestaruutensa myötä Rovanperä, 22, rikkoi taas yhden MM-sarjan ennätyksen. Hänestä tuli lajihistorian nuorin maailmanmestari. Ennätys oli ennen tätä vuoden 1995 maailmanmestarin Colin McRaen nimissä. Nyt jo edesmennyt skottitähti oli mestaruuden voittaessaan 27-vuotias.
Rovanperän mestaruus on samalla ensimmäinen suomalaiskuljettajan saavuttama MM-titteli 20 vuoteen. Kaudella 2002 varmisti toisen maailmanmestaruutensa niin ikään Uudessa-Seelannissa. Suomalaiset saavuttivat tuossa kilpailussa kolmoisvoiton, ja kakkoskorokkeella, voittoa juhlineen Grönholmin ja kolmanneksi sijoittuneen rinnalla, seisoi Rovanperän -isä.

