Hyundain Esapekka Lappi nousi Kenian MM-rallissa kolmanneksi, kun tallikaveri Thierry Neuville keskeytti 14. erikoiskokeella.
Lue myös: Juha Kankkunen Toyota-fiaskosta: Kuuden euron osa
Lue myös: Solberg ja Ogier ulos! Jättidraamaa MM-rallissa
Jo aamun lenkillä äärimmäisen dramaattisia vaiheita sisältänyt lauantaipäivä tarjosi käänteitä myös päivähuollon jälkeen.
Iltapäivän avauspätkä koitui kisassa kolmantena olleen Neuvillen kohtaloksi. Belgialaistähti kärsi ensin tuplarengasrikon, ja renkaiden vaihtamiseen kului lähes kolme minuuttia.
Hetkeä myöhemmin Neuville pysäköi toistamiseen autonsa tienvarteen. Syynä tällä kertaa pettänyt vetoakseli, ja päivä päättyi siihen.
Keskeytys tarkoitti sitä, että tallikaveri Lappi nousi kisassa jo kolmanneksi, vaikka on alusta asti yrittänyt vain ajaa varmasti pätkät läpi.
– Tavoite on päästä maaliin. Jatketaan sillä linjalla, Lappi sanoi ek:n päätteeksi.
Toyotan Sami Pajari on Lapin perässä neljäntenä, ja ero heidän välillään on vain 1,5 sekuntia Lapin hyväksi. Lapille sattui päivähuollon yhteydessä kaksi myöhästymistä, ja niistä koitui yhteensä kaksi minuuttia ja kymmenen sekuntia aikasakkoa.
Pajarikin menetti aikaa 14. erikoiskokeella ajettuaan ensin Neuvillen ja sitten Jon Armstrongin nostamassa pölypilvessä.
Kisan kärjessä jatkaa Toyotan Takamoto Katsuta reilun minuutin erolla Hyundain Adrien Fourmaux'hon. Lapin takamatka on viisi ja puoli minuuttia.
