Toyotan MM-rallitallin ei ole viime vuosina tarvinnut vaivata päätään kuljettaja-asioilla, kun Kalle Rovanperä, Sébastien Ogier ja Elfyn Evans ovat ajaneet tallissa menestyksekkäästi jo kaudesta 2020 alkaen. Tallipäällikkö Jari-Matti Latvala toivoo, ettei muutoksia tarvitsisi tehdä vielä ensi vuodeksikaan, mutta myöntää myös, ettei kolmen nimimiehen mahduttaminen samaan talliin ole aina helppoa.
LUE MYÖS: Jari-Matti Latvala paljasti uutta tietoa Kalle Rovanperän sopimusneuvotteluista
Toyota pani kauden 2019 jälkeen koko kuljettajakolmikkonsa uusiksi, kun mestaruuden valloittanut Ott Tänak lähti omasta tahdostaan Hyundaille ja Latvala sekä Kris Meeke jäivät ilman jatkosopimusta.
Rovanperä, Ogier ja Evans ovat tuoneet Toyotalle kolmessa vuodessa kolme kuljettajien ja kaksi valmistajien maailmanmestaruutta, ja tällä kaudella voi hyvin tulla jo kolmas tuplamestaruus.
– Lähtökohtaisesti pitää olla kaksi sellaista kuljettajaa, jotka pystyvät ajamaan voitosta. Kolmannen on hyvä olla sellainen varma kuljettaja, joka pystyy tuomaan pisteitä ja auttamaan merkkimestaruuspuolella. Se on lähtökohta, Latvala kertoo Toyotan aatemaailmasta kuljettajavalintoihin liittyen.
Jatkosopimusneuvottelut Rovanperän kanssa ovat Latvalan mukaan jo melko pitkällä, mutta Ogierin ja Evansin kanssa ollaan vielä alkutekijöissä.
– Olisi hieno juttu, jos Ogier saataisiin jatkamaan sitä puolikasta kautta, mitä hän on nyt ajanut. Hän on kuitenkin voitoillaan antanut meille aika paljon pisteitä. Elfyn taas on varma, hyvä kuljettaja, joka tuo tasaisesti pisteitä ja pystyy parhaana päivänä voittamaankin.
Tallin neljäs kuljettaja on Toyotan oma kasvatti , joka kerää tallipisteitä vain niissä kisoissa, joissa Ogier ei ole mukana.




