Kamala Harrisin valintaa demokraattien presidenttiehdokkaaksi pidetään todennäköisenä.
Yhdysvaltain varapresidentti Kamala Harris, jota pidetään erittäin todennäköisenä demokraattien presidenttiehdokkaana sai Beyoncén hittikappaleen käyttöönsä koko kampanjansa ajaksi, kertoo CNN.
Nimetön lähde Harrisin lähipiiristä kertoo, että varapresidentin tiimi sai Beyoncén edustajalta luvan käyttää Freedom-kappaletta koko mahdollisen vaalikampanjan ajan. Harris käveli lavalta kappaleen tahdissa maanantaina 22. heinäkuuta, kun hän piti ensimmäisen puheensa julkisesti sitten presidentti Joe Bidenin vetäytymisilmoituksen.
CNN:n mukaan Beyoncé on tunnettu siitä, että hän pitää tiukaa linjaa kappaleidensa käytöstä ja oikeuksista. Vain muutamaa tuntia ennen Harrisin pitämää puhetta poptähti antoi kappaleen käytölle hyväksyntänsä.

