Valkoisen talon viestintäpäällikkö julkaisi tulikivenkatkuisen X-päivityksen juontaja Jimmy Kimmelin Oscar-gaalassa kuullun puheen tiimoilta.
Valkoisen talon viestintäpäällikkö Steven Cheung suivaantui juontaja Jimmy Kimmelille tämän vitsailtua Oscar-gaalassa presidentti Donald Trumpin ja Melania Trumpin kustannuksella.
Jakaessaan parhaan dokumentin Oscar-palkinnon Kimmel piti alustuspuheen, jossa hän muun muassa viittasi piikitellen tammikuussa julkaistuun, Melania Trumpista kertovaan Melania-dokumenttiin.
– Onneksi on kansainvälinen elokuvantekijöiden yhteisö, joka on omistautunut totuuden kertomiselle, usein suurella riskillä, ja tekee elokuvia, jotka opettavat meitä, nostavat esiin epäoikeudenmukaisuuden ja inspiroivat meitä tarttumaan toimeen. Ja sitten on myös dokumentteja, joissa kävellään ympäri Valkoista taloa sovittamassa kenkiä, Kimmel laukoi lavalla.
Melania-dokumentti ei ollut ehdolla gaalassa, ja Kimmel noteerasi myös tämän puheessaan viitaten samalla Donald Trumpiin.
– Voi luoja, tuleeko hän olemaan vihainen, kun hänen vaimonsa ei saanut ehdokkuutta, Kimmel sanoi mainitsematta Trumpia nimeltä.


