Kahdeksankymppiset Fred ja Florence huomasivat vuosien jälkeen, että tunteet olivat tallella. Jälleennäkemisestä kertoo CNN.
68 vuotta sitten Fred Paulin ja kolme vuotta nuoremman Florence Harveyn tiet kohtasivat. Molemmat asuivat pienessä kaupungissa Newfoundlandin ja Labradorin provinssissa Kanadassa.
Teini-ikäiset kyyhkyläiset viettivät kaiken aikansa yhdessä kahden vuoden ajan. Nukkumaanmenon aikaan Fred vilkutti kotitalonsa kuistin valoa, mikä oli hänen keinonsa toivottaa poukaman toisella puolella asuvalle Florencelle hyvää yötä ja kertoa, että hän rakasti tätä.
– Hän oli ensirakkauteni ja ensimmäinen tyttöystäväni, kertoo nyt 84-vuotias Fred CNN-kanavalle.
LUE MYÖS: 31-vuotias Julia rakastui isäänsä vanhempaan mieheen – saksalaisparilla 40 vuoden ikäero: "Hän on ihana rakastaja"
Ajautuivat erilleen
Kaksikon tiet erkanivat, kun Fred täytti 18 vuotta ja muutti töiden perässä Torontoon. 15-vuotias Florence jäi kotiseudulle. Kun Fred vuotta myöhemmin palasi takaisin etsimään entistä rakastettuaan, oli Florence jo muuttanut toiseen kaupunkiin.
Vuodet vierivät ja molemmat menivät tahoillaan naimisiin ja perustivat perheet.
Jäivät leskiksi
Vuonna 2017 Florence jäi yksin, kun hänen miehensä Len kuoli syöpään. He olivat olleet onnellisesti naimisissa 57 vuotta ja heillä oli viisi lasta.
