Ennestään tuntemattoman miehen törkeästä puukotuksesta syytetyllä Jonne Matias Kantolalla on rankka rikostausta. Mies on tuomittu aiemmin muun muassa kodittoman miehen murhasta ja panttivankien ottamisesta sekä pahoinpitelystä.
Jo aiemmin elinkautisen tuomion saanut Kantola pääsi ehdonalaiseen vapauteen viime heinäkuussa. Nyt miestä syytetään tuntemattoman miehen törkeästä puukotuksesta.
Puukotus tapahtui 6. tammikuuta Helsingin Kannelmäessä sijaitsevassa ravintolassa, jossa Kantola on myöntänyt viettäneensä aikaa tapahtumailtana. Mies on kuitenkin kiistänyt oikeudessa syyllistyneensä puukotukseen.
– Ei ole mitään tällaisia muistikuvia. Ei ollut minun elämässä merkittävä ilta, Kantola kertoi eilen Helsingin käräjäoikeudessa.
Syyttäjän mukaan Kantola oli tarttunut entuudestaan tuntematonta 24-vuotiasta miestä olkapäästä ja iskenyt häntä 36-senttisellä metsästysveitsellä poskeen ilman ennakkovaroitusta.
Välikohtauksen jälkeen Kantola oli paennut paikalta. Puukotuksen uhri menetti näkökyvyn vasemmasta silmästään.
Poliisi löysi Kantolan julkaisemalla hänestä valvontakamerakuvia. Vihjeiden perusteella löydetty mies vangittiin tammikuun 20. päivänä. Nyt syyttäjä vaatii miehelle vähintään viiden vuoden vankeusrangaistusta.
Elinkautinen kodittoman murhasta
Loppiaisen tapahtumat eivät ole ensimmäinen kerta, kun Kantola on julkisuudessa poikkeuksellisen raskaista rikoksista syytettynä.
Marraskuussa vuonna 2000 Kantola pahoinpiteli 46-vuotiaan kodittoman miehen kuoliaaksi Helsingissä sittemmin tuhoutuneiden VR:n makasiinirakennusten lähellä.




