Perussuomalaisten Mikko Polvinen erotetaan eduskuntaryhmästä määräajaksi. Polvinen lipesi ryhmäkurista ja äänesti toisin kuin muu puolue.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajan Jani Mäkelän mukaan Mikko Polvinen erottiin perussuomalaisten ryhmästä tammikuun alkuun saakka.
– Uusien valtiopäivien alussa hän voi hakea ryhmään uudestaan, jos toiminta on korjaantunut, Mäkelä kommentoi MTV Uutisille eduskunnassa.
Kyseiseen rangaistukseen päädyttiin Mäkelän mukaan työvaliokunnan esityksen pohjalta ja ryhmässä käydyn pitkän keskustelun jälkeen.
– Todettiin, että tässä on se ilmiselvä seikka, että hallituksen linjaa vastaan on toimittu, kun ollaan hallituspuolue – mutta se ei ole kuitenkaan pääasiallinen motiivi, vaan ryhmän oma yhtenäisyys on kärsinyt siitä. Edustajat joutuvat puolustamaan kentällä vaikeitakin päätöksiä [eikä ole reilua] jos joku äänestä niistä toisella tavalla.
– Ryhmässä oli näkemyksiä myös siitä, että pitäisi rangaista ankarammin, mutta tähän päädyttiin.
Polvinen sai ryhmältä Mäkelän mukaan kaiken kaikkiaan hyvin voimakasta kritiikkiä.
Mikko Polvinen sai puoluetovereiltaan voimakasta kritiikkiä.Lehtikuva
Polvinen: Prosessi on ihan asianmukainen
Polvinen oli itse tänään torstaina perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajiston kuultavana. Hän suhtautui mahdollisesti tulevaan rangaistukseen tyynesti.
Polvisen saama rangaistus liittyy eduskunnassa viime perjantaina pidettyyn äänestykseen, jossa hän äänesti Oulaskankaan sairaalan yöpäivystyksen mahdollistamista vaatineen kansalaisaloitteen hylkäämistä vastaan.
Hylkäämistä vastaan äänestivät myös hallituspuolue kokoomuksen edustajat Janne Heikkinen ja Juha Hänninen. Hänninen erotettiin yhden kuukauden määräajaksi kokoomuksen eduskuntaryhmästä.
Hänninen sanoo, ettei ole vielä päättänyt, palaako hän kokoomuksen ryhmään rangaistuksen päätyttyä.
Kaikki kolme edustajaa ovat Oulun vaalipiiristä, jossa myös Oulaskankaan sairaala sijaitsee.
Kati Hyttinen työskentelee MTV Uutisissa uutistoimittajana. Hän tekee töitä MTV Uutisten verkkodeskissä ja Lifestyle-toimituksessa, joissa hän seuraa uutisia ja ilmiöitä. Hän on erikoistunut muun muassa ympäristö-, luonto- ja eläinaiheisiin.
Voit lähettää juttuvinkkejä Katille osoitteessa kati.hyttinen@mtv.fi.