Kokoomuksen eduskuntaryhmä päätti tänään erottaa kansanedustaja Juha Hännisen ryhmästä kuukauden määräajaksi.
Hänninen äänesti kokoomuksen ryhmäkurin vastaisesti Oulaskankaan yöpäivystystä koskeneen kansalaisaloitteen puolesta. Hän sai tästä varoituksen ja koska hänellä on samaan asiaan liittyen jo varoitus alla, ryhmänjohto esitti Hännisen erottamista ryhmästä kuukauden määräajaksi.
Hänninen sanoi jo ennen ryhmäkokousta hyväksyvänsä saamansa rangaistuksen. Hän sanoo perustuslain olevan hänen takanaan.
– Perustuslaki on minun takanani ja kansa, niin olen ihan tyytyväinen, sanoo Hänninen.
Hänninen viittaa perustuslain 29. pykälään ja sanoo, että hänen tehtävänsä on edustaa kansaa ja noudattaa oikeutta ja totuutta.
Hänniseltä kysytään ryhmäkurin noudattamisesta.
– Se (ryhmäkuri) on perustuslain vastaista, sanoo Hänninen.
Hänninen sanoi kokouksen jälkeen, ettei ole vielä päättänyt, palaako hän kokoomuksen ryhmään rangaistuksen päätyttyä.
Hän sanoi, että häntä on kysytty toiseen puolueeseen, mutta ei ole kuitenkaan vakavasti harkinnut lähtöä kokoomuksesta. Hänninen ei paljastanut, mistä puolueesta oli kyse.


