Ruotsissa kuolemantuomion saanut Diego-karhu on saanut uuden kodin Britanniasta, kertoo yleisradioyhtiö BBC.
Diegon elämän säästyminen oli hiuskarvan varassa.
Ruotsalainen Orsa Predator Park oli jo sulkemassa oviaan ja henkilökuntaa oli kehotettu lopettamaan kaikki jäljelle jääneet eläimet, kun brittiläinen luonnonsuojelujärjestö Wildwood Trust astui kuvaan mukaan.
Säätiön edustaja Mark Habben kertoo järjestön auttaneen lopulta pelastamaan tarhasta "viimeisenkin jäljellä olevan karhun".
Säätiö löysi Diegolle uuden kodin Exeterin lähellä sijaitsevasta Devon Wildlife Parkista.
Puiston henkilökunta kertoo heidän saaneen tietää Diegon ahdingosta, kun he olivat pelastaneet jääkarhua samasta ruotsalaistarhasta.
Laivamatka muuttui myrskyn takia junareissuun
Habbenin mukaan 360-kiloiselle karhulle oli alun perin varattu matkalippu lautalle, mutta Länsi-Eurooppaa riepotellut Ciaran-myrsky teki merimatkasta liian riskialttiin vaihtoehdon.
– Meidän oli viime hetkellä järjestettävä sen kuljetus junalla, hän kertoo BBC:lle.
Niinpä kontio pääsi saarelle maata myöten Ranskasta Eurotunnelin kautta. Sillä oli Habbenin mukaan junassa jopa oma vaunu.
Lue myös: Useita kuollut Ciaran-myrskyssä: Italian uhrien joukossa talostaan hukkuneena löydetty vanhus
Diego asettui hyvin aitaukseen
Diego saapui Devoniin torstai-iltana. Habbenin mukaan se pysyi rauhallisena, kun se siirrettiin uuteen aitaukseensa.

