Uudessa-Seelannissa vaeltamassa ollut nuori nainen joutui maaliskuussa onnettomuuteen ja kadotti koiransa. Pelastusmiehistö teki viikkoa myöhemmin ihmeellisen löydön.
Uusiseelantilainen Jessica Johnston oli maaliskuussa vaelluksella vuoristoisessa Arahura-laaksossa, kun hänen jalkansa lipsahti vesiputouksen huipulla.
Kuin ihmeen kaupalla hän selvisi hengissä 55 metrin pudotuksesta mutta loukkaantui vakavasti ja joutui sairaalaan. Sillä välin hänen uskollinen matkakumppaninsa, bordercollie-rotuinen Molly-koira, katosi.
Tapauksesta kertovat muun muassa brittimediat BBC ja The Guardian.
Murheen murtama Johnston kertoi tilanteesta Facebookissa, ja uutinen erämaahan yksin jääneestä koirasta lähti leviämään.
Sen näki naisen ja koiran onneksi myös entisistä helikopterilentäjistä ja -miehistöstä koottu vapaaehtoisryhmä, joka päätti panna pystyyn rahankeräyksen koiran pelastamiseksi.
Sunnuntaihin mennessä Precision Helicoptersin tilille oli kertynyt 11 500 dollaria, millä etsintätiimi pystyisi lentämään noin kolmen tuntia.





