Reno-kissalla oli kesäreissullaan rutkasti tuuria mukana.
Reno-kissan hurja kesäreissu päättyi onnellisesti.
Vainu Eläinetsijäkoirat kertoi sosiaalisessa mediassa Renosta, joka "epäonnisten sattumien summana" pääsi tipahtamaan neljännestä kerroksesta kadulle Helsingissä.
– Omistaja aloitti välittömästi tavalliset etsintätoimet eli laajan ilmoittelun ja loukutuksen putoamispaikan tuntumassa. Koska Reno oli tippunut vaarallisen korkealta ja vieläpä suoraan asfaltille, kävi Vainun etsijäkoira Lennikin paikan päällä perjantaina, etsijäkoirasivu kertoo.
Renon hajua löytyi paikalta, mutta jäi epäselväksi, mitä Lenni yritti karkurin sijainnista viestittää.
Lue myös: Ikävä "kissaryntäys" on alkanut – muista tehdä yksi tärkeä toimi!
Reno oli matkaillut Kempeleeseen
Muutaman tunnin kuluttua seurasi uusi käänne. Kävi ilmi, että Reno oli päätynyt erikoiselle reissulle.
– Iltamyöhään Renon omistaja sai yhteydenoton Kempeleen suunnalta. Renon karkumatka olikin venynyt satojen kilometrien mittaiseksi ja pelastusoperaatiossa oli ollut mukana jo Kempeleen palokuntakin, Vainu Eläinetsijäkoirat kuvaa.
Julkaisun mukaan Limingan kohdilla autokuski oli havahtunut outoon pamaukseen ja kurvannut huoltamolle. Medialähteiden mukaan pamaus kuului jo aiemmin.
– Sieltä matka sitten jatkui Kempeleen palolaitokselle, mistä löytyi lähin apu salamatkustajan hätään. Kempeleen palolaitoksella Reno kaivettiin esiin auton pohjapanssarin yläpuolelta.

