Suomessa on vuosittain yhä enemmän nuoria, jotka kesätöiden sijaan paiskivat töitä omien yritystensä parissa.
Nuoret yrittäjät ja tuoreet 18-vuotiaat ylioppilaat Elin Ek, Max Romsi ja Kasper Pursiainen painavat pitkiä päiviä yrityksensä parissa. Kiinteistöalan yrityksessä EMK Siivous- ja pihapalvelut Oy:ssa tehdään esimerkiksi pihatöitä, siivoustöitä ja nurmikon leikkuuta.
Työpäivät ovat saattaneet nuorilla venyä joskus jopa 15-tuntisiksi.
– Päivät ovat vaihtelevia. Erityisesti kesäisin on paljon töitä. Se on kivaa, että on tekemistä, Max Romsi kertoo.
Yläkoulukurssilta osakeyhtiöksi
Kolmikko aloitti yrityksensä toiminnan jo lähes neljä vuotta sitten yläasteen yrittäjyyskurssilla.
– Meillä meni silloin niin hyvin, että päätimme jatkaa. Tietysti siinä oli haasteita, mutta se oli kivaa, Romsi kertoo.
Asiakkaat ovat suhtautuneet nuoriin työntekijöihin pääsääntöisesti positiivisesti.
– Suurimman osan mielestä on kiva, että nuoret yrittää. Välillä asiakas ei heti usko taitoihimme, koska olemme niin nuoria. Pääosin olemme saaneet tosi hyvää palautetta.
Yläkoulun jälkeen nuoret jatkoivat yritystoimintaansa 4H-yrittäjinä. Vuosi sitten he päättivät perustaa osakeyhtiön. Kolmikko työllistää myös alihankkijoina kahdeksan muuta nuorta, jotka toimivat 4H-yrittäjinä.
– Paperityöt olivat haastavia. Emme olleet ennen tehneet sellaista, ja kaikki oli uutta. Siitäkin selvittiin, Romsi muistelee.
Yrittäminen kiinnostaa yhä enemmän
Nuorten kasvanut innostus yrittämiseen näkyy 4H-yritysten määrän huimana kasvuna. 4H-liiton toimitusjohtaja kertoo, että viimeisen seitsemän vuoden aikana yritysten määrä on kasvanut vuosittain.