Silmäänsä miellyttänyttä tavaraa pakonomaisesti vuosia varastellut nainen kuoli ennen kun hän ehti saada lainvoimaisen tuomion vuosia jatkuneesta rikoskierteestä. Kierteen taustalla olivat naisen kleptomaaniset taipumukset. Nainen kertoi olleensa lopulta tyytyväinen, kun poliisi tyhjensi hänen asuntonsa, jossa anastettua tavaraa oli haitaksi asti.
Kuvia poliisilta
Katso jutun alussa olevasta galleriasta, mitä kaikkea naisen kotoa löytyi. Kuvat poliisin esitutkintapöytäkirjasta.
Teot tapahtuivat vuosina 2011–2016. Nainen kertoi oikeudelle, että hänen elämänsä muuttui hänen aviomiehensä kuoltua ja lasten jouduttua myöhemmin sijaisperheeseen: Hänen elämäänsä kuvaillaan syntyneen tyhjiö, ja hän joutui viettämään aikaa jopa Kellokosken psykiatrisessa sairaalassa.
"Näpistämisestä löysin tavallaan ammatin"
Koska nainen oli kaikki päivät toimettomana, hän ryhtyi kiertämään kaupoissa. Varastelu alkoi tapauksesta, jossa naisen laukkuun tipahti pieni koru hänen ollessaan eräässä kaupassa.
– Hän oli ajatellut, että näinkö helppoa oli varastaa, oikeuden papereista ilmenee.
Tuona hetkenä naisen arki ja retkien luonne muuttui. Naisella ei ollut mitään tarvetta tai perusteltua tarkoitusta käydä kaupoissa, mutta varastelun alettua kaupoissa käymisestä ja varastelusta tuli pakonomaista. Oikeuden papereissa naisen kuvaillaan pitäneen kauniista esineistä.
– Hän oli tehnyt päätökset impulsiivisesti, kun oli nähnyt jotakin miellyttävää kaupassa.





