Naapuri huomasi lapsen pihalla itkemässä.
1,5-vuotiaan lapsen äiti sai tuomion lapsensa heitteillepanosta Rovaniemellä, kun lapsi oli päässyt omin avuin ulos pakkaseen 15–20 minuutiksi vähissä vaatteissa.
Äiti kertoi, että hän oli ollut lapsensa kanssa makuuhuoneessa katsomassa televisiota aamulla ennen tapahtumaa. Äiti oli orastavan migreenin takia ottanut migreenin estolääkityksen, ja talon teini-ikäiset lapset olivat lähteneet kouluun.
Äit oli jättänyt lapsen hetkeksi yksin, kun oli lähtenyt kodinhoitohuoneeseen ripustamaan pyykkejä. Hän kertoi välillä huhuilleensa pojalleen, ja lapsi oli vastaillut jokelluksina.
Oikeudessa nainen kertoi, että hän yhtäkkiä havahtui siihen, ettei pojasta kuulunut mitään.
Hän hätääntyi ja rupesi käymään huoneita läpi, kunnes ovikello soi.
Ovella oli naapuri, jolla oli karannut 1,5-vuotias poika mukanaan.
T-paita ja vaippa päällä
Naapuri kertoi oikeudessa, että hän oli ollut puhelimessa, kun kiinnitti huomiota lapsen itkuun. Hän ei kuitenkaan sisältä asunnostaan osannut paikallistaa itkun lähdettä.
10– 15 minuutin jälkeen hän oli lopettanut puhelunsa ja kuuli edelleen itkua. Hän oli lähdössä kuntosalille ja pakkasi tavaroitaan. Naapuri päätti käydä laittamassa autonsa lämmitykseen ja samalla etsiä itkun lähdettä ulkoa.


