Sää on viilenemässä, ja vesisateille saadaan heittää ainakin hetkeksi hyvästit. Tämänhetkisen ennusteen mukaan valkoisesta joulusta saa nauttia puolet Suomesta.
Sää jatkuu pimeänä ja sateisena lähipäivinä. Keskiviikkona vettä sataa maan länsiosassa ja illan aikana laaja sadealue pyyhkäisee maan etelä- ja keskiosien yli.
Vesisadealueita on liikkeellä myös perjantain vastaisena yönä, ja näillä näkymin sadealue näyttäisi olevan viimeinen hetkeen, meteorologi Liisa Rintaniemi kertoo.
– Perjantain sadealue näyttää ennusteissa viimeiseltä vesisadealueelta ennen joulua.
Etelässä lämpömittarit näyttivät tiistaina paikoin jopa seitsemää astetta, ja Lapissakin on ollut nollakelejä eli kaiken kaikkiaan selvästi tavanomaista lämpimämpää.
– Kyllähän me viime vuosina olemme saaneet tuntumaa siihen uuteen ilmastoon, että tällaisia lauhoja päiviä ja jaksoja tulee etelässä myös joulu- ja tammikuussa. Mutta tietysti silloin, kun ne sattuvat juuri ennen joulua, ne tuntuvat erityisen raskailta, Rintaniemi pohtii.
Joulun menoliikenteestä hyviä uutisia
Perjantaina sää on viilenemässä. Valkoisesta joulusta saisi tämänhetkisen ennusteen mukaan nauttia noin puolet Suomesta.
– Eiköhän Kajaanin seutu ole luminen, osa Pohjois-Karjalasta on lumista joulun aikana, ja Lapissa on lumivarmuus tänäkin jouluna, Rintaniemi arvioi.
Ensi viikon joulun menoliikenteeseen Rintaniemellä on hyviä uutisia.
– Vaikka maanantai ja tiistai ovat arkipäiviä, niin varmasti moni on silloin lähdössä joulun viettoon. Sen ainakin voi nostaa positiivisena asiana, että sää näyttää melko rauhalliselta menoliikenteen suhteen.
