Tulevana talvena kaupungit ja kunnat ympäri Suomen voivat sammuttaa katuvaloja ja laskea kiinteistöjensä lämpötiloja, kun energiakriisi nostaa sähkön hintaa sekä vaikeuttaa sähkön saatavuutta.
Kuntaliiton energia-asiantuntija Vesa Peltola kertoo, että monissa kunnissa uudet toimenpiteet energian säästämiseksi ovat vasta tulossa päättäjien pöydälle.
– Näyttää siltä, että lähes kaikki jollakin tavalla käy tämän asian läpi ja katsoo, että mitä pitää tehdä, Peltola arvioi.
Kuntaliiton kuun vaihteessa toteuttamassa kyselyssä liki kaikilla kunnilla oli vähintäänkin suunnitelmissa energian lisäsäästötoimien aloittaminen. Kyselyyn vastasi 80 erikokoista kuntaa eri puolelta Suomea.
– Vasta noin kymmenesosa on ehtinyt tehdä asiasta päätöksiä, Peltola kertoo.
Huonelämpötilan laskeminen sekä ulkovalaistuksen vähentäminen ovat yleisimpiä vaihtoehtoja säästösuunnitelmissa. Huonelämpötilan laskemista harkitsi tai sen oli jo päättänyt tehdä 70 prosenttia vastaajista.
Peltolan mukaan yllättävän iso osa vastaajista kertoi pyrkivänsä energian säästämiseen myös erilaisilla investoinneilla, kuten led-valaistukseen vaihtamisella. Myös kiinteistön käyttäjien opastaminen oli yksi suosituista keinoista.
Muita kuntien säästötoimia ovat muun muassa turhista kiinteistöistä luopuminen ja etätöihin siirtyminen. Joissakin kunnissa on kerrottu uimahalleissa saunojen käyttöaikojen rajoituksista, allasveden lämpötilan laskemisesta tai höyrysaunan sulkemisesta.
Palveluiden sulkeminen ei kuitenkaan ole suosittu vaihtoehto.
– Pääasiassa pehmeämpiä keinoja on käytössä, Peltola sanoo.
Koululaisten viihtyvyys huolestuttaa
Lappeenrannassa on jo suunniteltu toimenpiteitä, joilla energiankulutusta vähennetään entisestään. Ehdotus säästötoimista on määrä käsitellä kaupungin johtoryhmässä maanantaina.
Lappeenrannan seudun ympäristötoimen ympäristöjohtaja Ilkka Räsänen kertoo, että energiatehokkuuden eteen on toimittu kaupungissa jo vuosia. Kaupungissa on ollut käytössä muun muassa automaatiojärjestelmä, jolla voidaan ohjata rakennusten ilmanvaihtoa ja lämmitystä.