Suden jolkottelu tallentui pihakameroihin Salossa keskellä kirkasta päivää juuri ennen vuodenvaihdetta. Metsästyksen alettua niitä ammuttiin kaupungin alueella nopeasti neljä.
Salolaisen Keijo Kuisman naapuri Pekka lähetti Kuismalle videon, jossa susi etenee määrätietoisesti tämän pihan ohi maanantaina 29.12. puolenpäivän aikaan.
Kuisma päätti tarkistaa oman pihakameransa. Sama susi oli taltioitunut myös hänen nauhalleen.
– Ihan keskellä päivää, kymmentä vaille yksi. Kyllä se jolkotti ihan kylälle asti, Märynummen asuinalueella asuva Kuisma kertoo.
Kyseisellä asuinalueella susihavainnot eivät ole harvinaisia.
– Melkein kaikki täällä samalla kadulla asuvat naapurit ovat joskus sutta vastaan kävelleet, Kuisma sanoo.
Lue myös: Jouni kuvasi harvinaisen hetken: Kuusi sutta pellolla
Kiintiö täyttyi hetkessä
Pihakameroille tallentunut susi kuvattiin vain muutamia päiviä ennen kiintiömetsästyksen alkamista.
Vuodenvaihteessa voimaan tullut lakimuutos poisti susien ympärivuotisen rauhoituksen ja toi tilalle alueelliset metsästyskiintiöt. Vuoden 2026 alusta lähtien eri alueille on määritelty tarkat määrät, kuinka monta sutta voidaan metsästää.
Kuisman asuinalue kuuluu Aura–Paimio-alueeseen, jossa 13 suden metsästyskiintiö täyttyi jo kolmen päivän jälkeen, käy ilmi
