Huomenna järjestettävät kuningatar Elisabetin hautajaiset puhuttavat Britanniassa. Suuren surujuhlan jälkeen kuningashuoneella on edessään näytön paikka.
Suomen entinen Lontoon-suurlähettiläs Pertti Salolainen arvioi MTV Uutisten haastattelussa, että Elisabetiin liittyvä keskustelu on ollut arvostavaa.
– Tunnelma on muuttunut surusta kiitollisuuteen, siihen että Elisabet oli loistava monarkki. Hänet tullaan muistamaan siinä roolissa niin Britanniassa kuin kansainvälisestikin, Salolainen kuvailee.
Hänen mukaansa Elisabetin tärkein ansio oli monarkian kaitseminen ja instituution ylläpitäminen relevanttina.
– Ainahan monarkia ei ole nauttinut suurta suosiota Britanniassa, mutta kuningatar on hyvin ylläpitänyt monarkiaa ja toiminut sen kaitsijana, vaikka jälkeläiset eivät aina olekaan meinanneet pysyä ruodussa. Elisabet näytti, että hän voi yhdistää kansaa kuningattarena, vaikka monarkia on nähtykin menneen maailman instituutiona, hän kertoo.
Salolainen itse muistaa Elisabetin lämpimänä ihmisenä suurlähettiläsajoiltaan.
– Hän ei ollut kova, vaan äidillinen, lämmin ihminen. Mutta hänellä oli selkeä arvovaltainen rooli, johon kuuluvat tietynlaiset käytöstavat, hän kertoo.
Lue myös: Sauli Niinistö ja Jenni Haukio osoittivat kunnioitustaan Elisabetin arkulla
"Yhteenkään mokaan ei ole varaa"
Salolainen kertoo, että kuningas Charlesilla ja kuningatarpuoliso Camillalla on suuret saappaat täytettävänään.
– Kaikki muistavat Charlesiin ja Camillaan liittyvät kohut, etenkin prinsessa Dianan tapaukseen ja avioeroon liittyen. Lisäksi perheen sisäiset riidat ovat rapauttaneet kuninkaallisperheen suosiota. Totuus on se, että brittihovi ja kuningashuone eivät kestä enää yhtään skandaalia, Salolainen tiivistää.

