Ukrainassa puolustustaistelut jatkuvan rajan tuntumassa.
Ukrainassa Harkovan lähistöllä käydään raskaita puolustustaisteluita, mutta tilanne on jonkin verran vakiintunut, sanoo Khortytsian alueen joukkojen ryhmän tiedottaja Nazar Voloshyn ukrainalaislehti The Kyiv Independentin mukaan.
Voloshyn sanoo myös, että taistelut jatkuvat Lukiantsin ja Vovtshanskin sektoreilla, missä venäläisjoukot yrittävät saada jalansijaa rajan pinnassa.
Ukrainan armeija sanoi keskiviikkona ukrainalaisjoukkojen työntäneen venäläisjoukot osittain takaisin Vovtshanskin kaupungista, kertoo uutistoimisto Reuters.
Myöhemmin keskiviikkona Vovtshanskin poliisilaitoksen päällikkö Oleksii Harkivskyi sanoi, että venäläisjoukot ovat jo kaupungissa, kertoo uutiskanava CNN.
Joidenkin sotilasanalyytikkojen mukaan Venäjä saattaa pyrkiä hyökkäyksellään paitsi puskurivyöhykkeen luomiseen rajan pintaan myös siihen, että sotilaspulasta kärsivä Ukraina joutuu hajauttamaan entistä enemmän joukkojaan rintamalla.
Ukrainan armeija kertoi aiemmin keskiviikkona, että ukrainalaisjoukot ovat vetäytyneet Vovtshanskin ja Lukjantsin asutuskeskusten läheltä parempiin asemiin tappioiden välttämiseksi.



